Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

torstai 10. toukokuuta 2012

PEKKA MARJAMÄKI IM MEMORIAM


Pekka "Marja" Marjamäki (18. joulukuuta 1947 Tampere – 10. toukokuuta 2012 Tampere)

Tapparan ja Leijonien puolustaja Pekka Marjamäen lyöntilaukaus siniviivalta oli 1970-luvulla suomalaisen jääkiekon tehokkain yksittäinen ase. Kaikkiaan 20 kautta kestäneellä urallaan Marjamäki edusti Suomessa yhtä seuraa, Tampereen Tapparaa.

Pekka Marjamäki on viimeistä ulkojäillä pääsarjakiekkoilun aloittanutta sukupolvea. Tapparan edustusjoukkueeseen hän nousi vuonna 1964 vasta 16-vuotiaana. Maajoukkueeseen hän nousi paria kautta myöhemmin debytoiden MM-jäällä Wienissä 1967.

Tapparan menestys 1960-luvun jälkipuoliskolla jäi vaatimattomaksi. Suunta muuttui kun Marjamäen pakkipari Kalevi Numminen otti seurassa valmennusvastuun. Siinä missä Marjamäki ei kahdeksalla ensimmäisellä SM-sarjakaudellaan ollut saanut yhtään mitalia, loput kaudet Tapparassa tuottivat peräti viisi SM-kultaa ja neljä himmeämpää mitalia.

Marjamäen huippukausi oli 1975, jolloin hän voitti ensin Tapparassa uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden. Saksan MM-kisoissa Leijonien tehokkain pelaaja valittiin kisojen parhaaksi puolustajaksi sekä All Stars -kentälliseen. Vuoden lopuksi hänet valittiin vuoden parhaaksi jääkiekkoilijaksi.
Pekka Marjamäki valittiin IIHF:n Hall of Famen jäseneksi vuonna 1998 historian toisena suomalaispelaajana. Palomiehenä Tampereella työskennellyt Marjamäki kävi kokeilemassa Ruotsin pääsarjaa HV-71:ssä kahden kauden ajan. NHL-tarjoukseen hän ei kuitenkaan tarttunut.



- Puolustaja
- s. 18.12.1947 Tampere
- Tappara 1964-1979, 1981-1984
- SM-sarjassa/ SM-liigassa 476 ottelua, 125+129=254, 493
- 50 play off -ottelua, 14+16=30, 22
- 5 SM, 3 hopeaa, 1 pronssi
- All Stars 1975, 1976, 1978
- Lynces Academicin paras puolustaja 1975
- Suomen paras jääkiekkoilija 1975
- HV-71 Ruotsi 1979-81
- 10 MM- ja 2 olympiakisat
- 251 A-mo, 40+25=65
- 3 B- ja 10 N-mo
- MM-kisojen 1975 paras puolustaja ja All Stars
- Toiminut Tapparan apuvalmentajana
- IIHF Hall of Fame 1998


1 kommentti:

  1. Pekan muistan ns. valelämärin taitajana.
    Ja aina kaikki molarit meni halpaan...

    VastaaPoista