Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

lauantai 5. toukokuuta 2012

2012 IIHF Ice Hockey World Championship, Finland and Sweden

JÄÄKIEKON MM-KISAT 2012

0 - 1
(0-1, 0-0, 0-0)

Eilinen ottelu oli lopulta niin vaikea kun ajattelinkin. Suomi pelasi kuitenkin hyvin. Ottelun teki vaikeaksi LOISTAVA vastustajan maalivahti, Koval.

Ensimmäisen erän rynnistyksessä Valko-Venäjä näytti jäävän täysin jalkoihin. Sen hyvä maalivahti ja uhrautuva puolustus taisteli kuitenkin loistavasti. Suomi yritti välillä liian näppäriä ratkaisuja eli "naatiskeli!. Enemmän suoraviivaisuutta ja lähinnä enemmän laukauksia, niin maaleja olisi voinut tulla useampiakin. Varsinkin ylivoimapelissä laukaukset jäivät puuttumaan. Viimeisessä erässä Suomi oli välillä helisemässä, vaikka mitään yleistä paniikkia ei ollutkaan ilmassa. Lehtonen oli kuin itse varmuus maalilla ja hoiti täpärimmät tilanteet maltilla.

Huomenna vastaan luistelee Slovakia. Perjantain perusteella, pikku viillausten jälkeen, on hyvä jatkaa!

Muissakaan otteluissa ei tullut yllätysvoittajia. Juuri ne kaksi ottelua (Suomen,Kanadan) olivat numeroiden perusteella lähinnä tasapeliä - kuten arvelinkin.

Perjantain ottelut: USA-Ranska 7-2, Kanada-Slovakia 3-2, Valko-Venäjä-Suomi 0-1, Saksa-Italia 3-0, Tshekki-Tanska 2-0, Ruotsi-Norja 3-1.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti