Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Suomi voitti ringeten maailmanmestaruuden!

Suomi uusi maailmanmestaruutensa ringetessä kukistamalla Kanadan 7-5.

Suomi juhli mestaruutta Kanadan North Bayssa.

Pelin ensimmäinen erä alkoi tasaisesti ja molemmilla joukkueilla oli tilanteita. Latautuminen näkyi pelissä ja päätykamppailut olivat tiukkoja. Suomen pelaajista huokui samanlainen tseluottamus ja taistelutahto kuten eilenkin.

Toiseen erään lähdettiin Kanadan johtaessa 0-2. Peli jatkui nopeatempoisena ja hyvin tasaisena. Anna Näkki teki toisen erän alkuun loistavia torjuntoja ja eikä maaliero päässyt kasvamaan Kanadan hyväksi. Kun toista erää oli pelattu viisi minuuttia, Anne Pohjola teki Suomen avausmaalin. Toisen maalin teki Marjukka Virta ja kolmannen Riikka Häyrinen. Tauolle lähdettiin Suomen johtaessa 2-3.

Kolmas erä on tiukka ja Suomella oli paljon tilanteita, mutta Kanadan maalivahti Meghan Pittaway esitti hyviä torjuntoja. Gaudet tasoitti erän alussa tilanteeksi 3-3. Viisi minuuttia ennen erän loppua Virta vei Suomen johtoon 4-3 pari minuuttia myöhemmin ja Siiri Kallionpää laukoi kolmannen erän päätöslukemiksi 5-3.

Neljäs erä oli edelleen jännitysnäytelmää, sillä molemmat joukkueet halusivat lisää maaleja. Ainsley Ferguson teki kaksi maalia ja Kirsi Pukkila kaksi. Suomelle kuudes maailmanmestaruus numeroin 7-5.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti