Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

torstai 14. kesäkuuta 2012

UEFA Euro 2012 - Poland and Ukraine - Betting 14.6.2012

JALKAPALLON EM-KISAT 2012

Ottelut ke 13.6.2012: Tanska-Portugali  2-3 (1-2), Hollanti-Saksa 1-2 (0-2)

Keskiviikon ensimmäisessä pelissä nähtiin iloista ja hyökkäävää jalkapalloa, ja mikä tärkeintä, paljon maaleja. Portugali oli koko ottelun ajan pirteämpi ja otti ansaitun voiton. Myöhäisottelussa Gomez maalasi Saksalle kaksi kertaa ensimmisellä puoliajalla, ja ottelu oli ohi. Hollanti oli koko ottelun ajan väsynyt, mielikuvitukseton ja tehoton. Edes Van Persien tekemä kavennusmaali ei nostanut alankomaalaisia kohti raivoisaa loppurynnistystä. Toisaalta Saksa pelasi taas hyvin ja piti kontrollin itsellään - germaanit=selvää mestariainesta! A-lohkossa jatkoon menijät selviävät viimeisellä kierroksella - todennäköisimmät tällä hetkellä, Saksa ja Portugali.


VEDONLYÖNTI

Eilisistä vedoistä henkiin jäi yksi tupla kun Portugali voitti Tanskan yhdellä maalilla. Tuplan kohtalo ratkeaa huomisessa Ruotsi-Englanti ottelussa.

Tänään jatketaan voittojen ja uuden nousun hakemista. Pelikohteina on kaikki neljä torstain ja perjantain EM-matsia. Pitkävedossa pelaan vain tämän päivän otteluita: Italia-Kroatia ja Espanja-Irlanti. Supermoniveto 5 sisältää lisäksi perjantain taistot: Ukraina-Ranska ja Ruotsi-Englanti.

Pitkävedon taktiikka: Haen illan ensimmäisessä ottelussa Italian tasan yhden maalin voittoa ja tasapeliä. Toiseen epätasaisempaan matsiin, Espanja-Irlanti, haen vain Espanjan voittoja tasoitusvetoina.

Italian ja kroaattien välinen taisto tulee olemaan tasainen, mutta luotan, että Italia ei ainakaan taivu. Espanja tuskin kompastuu myöhäispelissä Irlantiin. Pelkällä Espanjan voitolla kerroin on niin huono, että käytän tasoitusvetoina Espanjan tasan yhden maalin, tasan kahden maalin ja yli kahden maalin voittoja.

Monivedossa ideanan on painottaa lievästi Italiaa ja Ranskaa, selvästi Espanjaa ja pelata Ruotsi-Englanti matsi ympäripyöreänä.

Pitkävetoon raksaan siis kuusi tuplaa, joihin uppoaa 45 euroa. Supermonivetoon laadin 648 rivin järjestelmän, johon kuluu 0,05 euron rivipanoksella yhteensä 32,40 euroa. Kokonaispaketin hinta on yhteenlaskettuna 77,40 euroa.

Torstai 14.6.2012 - PITKÄVEDOT ja MONIVETO

PITKÄVEDOT

Tupla1: 42:Italia-Kroatia X <3,05>, 49:Espanja-Irlanti (+1) X <3,70>Kerroin 11,28; Panos 5€

Tupla2: 42:Italia-Kroatia X <3,05>, 50:Espanja-Irlanti (+2) 1 <2,95>Kerroin 9,00; Panos 5€

Tupla3: 42:Italia-Kroatia X <3,05>, 50:Espanja-Irlanti (+2) X <3,85>Kerroin 11,74; Panos 5€

Tupla1: 43:Italia-Kroatia X (+1<3,80>, 49:Espanja-Irlanti (+1) X <3,70>Kerroin 14,06; Panos 5€

Tupla2: 43:Italia-Kroatia X (+1<3,80>, 50:Espanja-Irlanti (+2) 1 <2,95>Kerroin 11,21; Panos 5€

Tupla3: 43:Italia-Kroatia X (+1<3,80>, 50:Espanja-Irlanti (+2) X <3,85>Kerroin 14,63; Panos 20€


MONIVETO

Yhteensä 32,40 €








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti