Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

torstai 21. kesäkuuta 2012

UEFA Euro 2012 - Poland and Ukraine, Quarter-finals

JALKAPALLON EM-KISAT 2012

Ottelut Ti 19.6.2012: Englanti-Ukraina 1-0 (0-0), Ruotsi-Ranska 2-0 (0-0)

D-lohkon ratkaisevat ottelut pelattiin tiistaina. Nämä koitokset olivat samalla lohkovaiheen viimeiset.
Englanti rutisti voiton hyvin taistelleesta Ukrainasta Wayne Rooneyn puskumaalilla. Ottelussa ukrainalaiset kokivat oikeusmurhan kun heiltä vietiin selvä maali. Englannin puolustuksen tyhjältä maalilta pois "luutima" pallo oli sen verran selvästi sisällä, että se olisi pitänyt jonkun useista tuomareista huomata. Ukraina pelasi kohtuu hyvät kisat, mutta näin toinenkin kisaisäntä Puolan lisäksi jäi ulos puolivälieristä.

Ruotsi näytti olevansa laatujoukkue ja kuritti laiskaa Ranskaa. Ibrahimhovic teki avausmaalin, joka on mielestäni tähän mennessä toiseksi hienoin osuma - heti Balotellin komean saksausmaalin jälkeen. Ranska jätti itsestään epävarman kuvan, vaikka tappiosta huolimatta selviytyikin puolivälieriin. Blancin miehistö saa siellä vastaan pahimman mahdollisemman vastuksen - Espanjan. Jos ranskalaiset pelaavat samalla asenteella kuin Ruotsia vastaan? - noutaja tulee suurinumeroisesti. Toisaalta Ruotsi pelasi niin hyvin, että se saattoi antaa Ranskasta huonon kuvan - no tämäkin asia selviää lauantaina 23.6. kun Ranska kohtaa Espanjan.

LOHKO D
Lopputilanne


PUOLIVÄLIERÄT


ARVIOITA

Tshekki-Portugali
Tshekki taisteli itsensä puolivälieriin, vaikka saikin turpiinsa Venäjältä 1-4 alkulohkossaan. Tsehkkien taistotaso on kaukana lusitaanien vastaavasta. Portugali voittaa tämän ottelun varinaisella peliajalla n. 50-55 prosentin todennäköisyydellä. Tshekillä on kuitenkin mahdollisuutensa - varsinkin jos se tekee avausmaalin. Portugalin onneksi Cristiano Ronaldo sai edellisessä ottelussa maalihanansa auki, ja apina putosi hänen selästään - tämä tietää tshekeille huonoa! Uskon Portugalin hoitavan tämän ja menevän välieriin.

Saksa-Kreikka
Kreikka on lujaa taisteleva sisukas joukkue. Pahimmillaan se on jos saa avausmaalin. Kreikka osaa puolustaa! Saksa on taidokas joukkue, täynnä varmaa viimeistelytaitoa. Saksan puolustus saadaan kuitenkin horjutettua oikeilla "lääkkeillä". Kreikan apteekki on kuitenkin kiinni - Saksa voittaa!

Espanja-Ranska
Ranskan peli tökki välillä suuresti alkulohkossa. Itse pidin ranskalaisia yhtenä turnauksen mustana hevosena. Toki Ranska pystyy vieläkin mestaruuteen. Se vaatii kuitenkin kaiken loksahtamiseen paikalleen - 100 prosenttisesti - JO TÄSSÄ OTTELUSSA! Espanja pelasi alkulohkon tutulla palloa kärsivällisesti hallussa pitävällä tyylillään. Espanja on ottelun ennakkosuosikki. Tämä ottelu voi hyvinkin luiskahtaa jatkoajalle. Tämä vaatii ainakin Ranskan puolustuksen onnistumisen, tai vastaavasti sen, ettei ranskalaisten ruuti ole kuivaa hyökkäyspäässä - tällöin myös ranskalaisten mestaruushaaveet pysyvät kasassa. Jotenkin tuntuu ettei Ranska saa vieläkään palikoita täysin läjään - Espanja menee jatkoon - viimeistään rankkareilla!

Englanti-Italia
Englannilta ei kukaan ole juuri odottanut mitään. Puolivälierissä englantilaiset kuitenkin ovat. Hodgsonin sisään ajama puolustusvoittoinen taktiikka on toiminut. Se voi toimia vieläkin. Italia ei ole aivan niin vahva kuin parhaimpina vuosinaan. Vaarallinen Italia kuitenkin on - kuten aina. Tässä on luvassa pienten marginaalien ottelu. Jos Englanti tekee avausmaalin, se on vahvoilla. Tässäkin on ainekset jatkoaikaan ja rankkareihin. Vaikein "arvottava" ottelu.....- arvon numeron, joka ilmoittaa.... - Italia voittaa viimeistään rankkareilla.


VEDONLYÖNTI

Eilinen Veikkausliigaan kohdistunut vedonlyönti tuli SÖSSITTYÄ täydellisesti väärillä valinnoilla. Kahteen kohteeseen oli valittavana kaksi yhtä hyvää vaihtoehtoa...toinen piti valita...eli kumpaankin valitsin väärin - Maarianhamina voitti (mulla tasapeli) ja TPS voitti vain yhdellä maalilla (mulla voitto useammalla)! Tämä vuodatus tarkoittaa - ei voittoja ja rahat hyväntekeväisyyteen.

Tänään jatkan tuskaa EM-kohteilla. Pelikohteina on kaikki yllä mainitut puolivälierät. Neljästä kohteesta teen pitkävetoon perinteisesti tuplajärjestelmän, triojärjestelmän ja kvartetin. Torstain otteluun pelaan lisäksi tulosvetoja - neljä riviä. Panoksia pitkikseen uppoaa 40 euroa, ja tulosveto rosvoaa 20 euroa.

IDEAT (perustuen aikaisempiin arvioihin):
Tshekki-Portugali: Tshekin taistelu ei riitä, vaan portugalilaiset tekevät tarvittavan maalin, tai maalit jos Tshekkikin tekee. Pelaan tasoitusvetona Portugalin voittoa tasan yhden maalin erolla. Tulosvetoon haen tästä poikkeavia tuloksia: Tulosveto2: Tshekki-Portugali 1-1, 0-2, 1-3, 0-3

Saksa-Kreikka
Kreikka taistelee ja puolustaa. Saksa tekee kuitenkin maalin ja voittaa. Pelaan pitkävetoon Saksan voittoa tasan yhden maalin erolla.

Espanja-Ranska
Ranska saa pelinsä kulkemaan ja ratkaisua etsitään jatkoajalta. Pelaan siis tasapeliä.

Englanti-Italia
Englanti saa tukittua oman puolustusalueensa, eikä Italia löydä lukkoon avainta. Peli menee jatkoajalle. Tässäkin ruksaan siis ristin lapuille.

Torstai 21.6.2012 - PITKÄVEDOT ja TULOSVEDOT

Pitkävedot

Kohteista muodostetaan:

Tuplajärjestelmä (6): Kertoimet 18,84-12,96 ; Panos 3€/Rivi = 18€

Tríojärjestelmä (4): Kertoimet 31,84-39,52; Panos 3€/Rivi = 12€

Kvartetti Kerroin 114,63; Panos 10€

Tulosvedot
Torstai - Tulosveto nro:2

Tulosveto1: Tshekki-Portugali 1-1; Panos 3€

Tulosveto2: Tshekki-Portugali 0-2; Panos 11€

Tulosveto3: Tshekki-Portugali 1-3; Panos 3€

Tulosveto4: Tshekki-Portugali 0-3; Panos 3€








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti