Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

The 2012 UEFA European Football Championship - Poland and Ukraine - Betting 11.6.2012

JALKAPALLON EM-KISAT 2012

Sunnuntain Ottelut: Espanja-Italia 1-1 (0-0), Irlanti-Kroatia 1-3 (1-2)

Eilen EM-areenalla kohtasivat kaksi viimeisintä Maailmanmestaria, Espanja ja Italia. Ottelusta tulikin lopulta sangen tasaväkinen. Italia pystyi haastamaan taitavamman Espajan. Maalipaikat menivät jotakuinkin tasan, ja näinhän ottelu päättyikin. Espanjan kone yskähteli vielä, mutta välillä nähtiin kuitenkin hyviä ja taidokkaita väläytyksiä espanjalaisittain. Italia antoi ottelussa myrskyvaroituksen, ja ilmottautui mukaan mitalijahtiin.

Myöhäisottelussa taistelujoukkue Irlannin taistelu jäi vielä juoksuhautoihin. Kroatia oli ottelussa koko ajan askeleen edellä, eikä Irlannin loppuhetkien kiri riittänyt. Kroatia pelasi omalla taitotasollaan ja sen peli näytti siltä, että lohkon tulevissa kamppailuissa Espanja, ja varsinkin Italia, saavat olla varpaillaan. Kroatialla on pieni mahdollisuus yllätyksiin viimeisissä otteluissaan. Irlannin peli näytti aneemiselta ja loppupeleissä sen ilon hetket ovat vähissä!


VEDONLYÖNTI

Eilisistä vedoista saatiin hiukan omia pois kun Espanjan ja Italian ottelu päättyi tasan. Yksi jo perjantaina aloitettu tupla osui, ja toi pelikassaan 65,50 euroa. Kolmen ensimmäisen EM-pelipäivän kokonaissaldo jää kuitenkin miinukselle. Kesäkuu on kuitenkin vielä selvästi plussalla. Tästä kiitos kuuluu kuukauden ensimmäiselle voitolliselle vedolle.

Tänään jatketaan vedonlyönnissä voitolle pyrkimistä. Päivän vetojeni pelikohteina ovat kumpainenkin jalkapallon EM-ottelu sekä illan ainokainen Veikkausliigan matsi. Kolmesta kohteesta laadin yhden monivetojärjestelmän ja pitkävetoon tuplajärjestelmän sekä yhden trion. Panoksia pamautan monariin 19,20 euroa ja pitkikseen 35 euroa - yhteensä köyhdyn siis 54,20 euroa.

Ma 11.6.2012 - Kohteet ja Merkit:

59: JJK-KuPS 2 <4,15>
Moniveto: 01 - 123
KuPS:n kannalta tauko tuli hyvään aikaan. Kuopiolaisilla on paljon parempi materiaali kuin sarjasijoitus osoittaa. JJK:n kuntokäyrä on ollut nouseva. JJK on kotonaan suosikki, vaikka ei ole juurikaan parempi porukka kuin KuPS. Jotenkin tuntuu, että nyt olisi savolaisten momentum. Pitkävetoon pistän kakkosen, ja monivedossa painotan rohkeasti kuopiolaisten voittoa.

63: Ranska-Englanti X <2,90>
Moniveto: 01 - 01
Englannin valmistautuminen ei ole sujunut toivotulla tavalla. Ranska on pelannut 20 ottelua putkeen ilman tappiota. Englantilaiset lähtevät loukkaantumisten ym. seikkojen takia peliin puolustavalla taktiikalla. Luvassa on todennäköisesti vähämaalinen taisto, jossa ei ehkä nähdä kahta maalia enempää. Pitkävedossa kokeilen ristiä. Monivetoon lähden minimimaalimäärillä.

69: Ukraina-Ruotsi X <2,95>
Moniveto: 01 - 01
Vaikka kummankin viime otteluissa on nähty paljon maaleja, on ottelun asetelma erittäin tasainen. Ukraina ja Ruotsi ovat lohkon heikoimmat maat, ja pelaavat todennäköisesti ensimmäisen pelin varovaisesti puolustuksen kautta. Tässäkin voi odotella minimimaalimääriä. Monivedossa kokeilen tässäkin lähes nollalinjaa. Pitkävedossa taiteilen lapuille ristin.

Maanantai 11.6.2012 - PITKÄVEDOT JA MONIVETO 1

PITKÄVEDOT

Tuplajärjestelmä (3): 59: JJK-KuPS 2 <4,15>, 63: Ranska-Englanti X <2,90>, 69: Ukraina-Ruotsi X <2,95>; Kertomet 8,55 - 12,03 - 12,24 ; Panos 5€/Rivi = 15€

Trio: 59: JJK-KuPS 2 <4,15>, 63: Ranska-Englanti X <2,90>, 69: Ukraina-Ruotsi X <2,95>; Kerroin 35,50 ; Panos 20€


MONIVETO








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti