Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

FIFA WORLD CUP 2014 - Brazil

       
 VEDONLYÖNTI
 
Eilinen vetopäivä oli kaksijakoinen lunastusten suhteen. Eilen laitettu 54 euron panos kirjataan suoraan tappiosarakkeeseen Kolumbian voiton myötä. Sen sijaan torstaina aloitetuista kolmesta rivistä kaikki osuivat ja toivat pelikassaan 186,10 euroa (+156,10€) . Kahden päivän nettovoitto oli siten 102,10 euroa.
 
Tänään kokeilen hyväksi kokeiltuja undervetoja neljän kohteen voimin. Näissä vedoissa ovat mukana tämän päivän kumpikin välierä sekä yksi välierä maanantailta ja tiistailta. Lisäksi tämän päivän kumpikin MM-kohde ovat pelikohteina kolmessa muussa pitkävetorivissä. Kohteiden kommentoinneissa käytin jälleen apuna Urheilusanomien nettisivua.
 
 Sunnuntain pelikohteet:

527: 1 Hollanti – Meksiko 2,05
527: X Hollanti – Meksiko 3,15
527: 2 Hollanti – Meksiko 3,70
534: 1 Hollanti – Meksiko, alle 2,5 maalia 1,63
535: X Hollanti – Meksiko3 maalia 4,50
MM-jalkapallo, neljännesvälierät
Hollanti voitti hieman yllättäen kivikovan B-lohkon hurjalla maalierolla 10–3 ja vakuutti kurinalaisella joukkuepelillään. Varsin nuori ja nimetön puolustus noudatti säntillisesti valmentaja Louis van Gaalin pelisuunnitelmaa, ja sen päälle huippuvireinen Arjen Robben oli pitelemätön hyökkäyspään vastaiskuissa. Taktiikka toimi parhaiten huippuotteluissa Espanjaa ja Chileä vastaan, joissa Hollanti antoi suosiolla pallon vastustajalle. Australiaa vastaan Hollanti ei sen sijaan täysin vakuuttanut selvänä suosikkina.

Meksiko eteni jatkoon Brasilian vanavedessä A-lohkosta häviämättä otteluakaan. El Tri oli suurissa vaikeuksissa MM-karsinnoissa, mutta lopputurnauksessa valmentaja Miguel Herrera on saanut joukkueen puhaltamaan yhteen hiileen ja pelaajat noudattamaan valittua taktiikkaa. Viimeisenä lukkona maalivahti Guillermo Ochoa on kuulunut pelipaikallaan toistaiseksi kisojen eliittiin ja joutunut antautumaan vasta kerran.

Meksiko lähtee otteluun altavastaajana, muttei ole missään nimessä vailla mahdollisuuksia. Valmentaja Herrera joutuu tulemaan toimeen ilman pelikieltoa kärsivää keskikentän Jose Juan Vazquezia, mutta hän on korvattavissa. Hollannin pallonhallintaprosentti on jatkoon edenneistä joukkueista pienin, mutta tässä pelissä suosikkina se joutunee ottamaan enemmän vastuuta pelin tekemisestä. Pelikiellosta vapautuva kippari Robin van Persie tuo lisää vaarallisuutta hyökkäyspäähän, mutta avainasemassa ovat jälleen tulikuuman Robbenin pystyjuoksut. Lisäksi Hollanti pyrkii horjuttamaan Meksikon alakertaa erikoistilanteilla, sillä keskitysten puolustaminen ei ole ollut El Trin vahvin osa-alue näissä kisoissa. 

563: X Costa Rica - Kreikka 2,90 
570: 1 Costa Rica – Kreikka, alle 2,5 maalia 1,37
MM-jalkapallo, neljännesvälierät
Costa Rica on ollut toistaiseksi kisojen suurin yllättäjä, kun kovassa D-lohkossa taakse jäivät sekä Uruguay, Italia että Englanti. Kolmessa alkulohko-ottelussa Costa Rican verkkoon tehtiin vain yksi maali, mikä kertoo kaiken joukkueen vahvuudesta. Viiden miehen puolustuslinja yhdistettynä yhteen turnauksen parhaimpiin maalivahteihin Keylor Navasiin luo Costa Rican pelille vahvan selkärangan. Jatkoon edenneistä joukkueista vain Hollanti on antanut vastustajilleen yhtä vähän maalintekoyrityksiä yhtä kuin Costa Rica, joten pieni päästettyjen maalien määrä ei ole sattumaa. Hyökkäyspäässä joukkue on sen sijaan täysin vastaiskujen ja niistä saatavien erikoistilanteiden varassa.

Kreikka eteni puolestaan jatkoon vain vaivoin heikohkosta C-lohkosta suvereenin Kolumbian takana. Jatkopaikka ratkesi vasta päätösottelussa Norsunluurannikkoa vastaan, kun Georgios Samaras upotti 2–1-voittomaalin pilkulta lisäajan kolmannella minuutilla. Kreikan vahvuutena ennen turnausta pidettiin puolustusta, mutta alkulohkossa alakerta ei täysin vakuuttanut. Hyökkäyspeli oli sitäkin heikompaa, ja kaksi tehtyä maalia on jatkoon edenneistä joukkueista pienin määrä. Tähän otteluun Kreikka saa takaisin pelikiellosta kapteeninsa Konstantinos Katsouranisin, mutta ykkösvahti Orestis Karnezisin, avauksen keskikentän Panagiotis Konen sekä hyökkääjä Kostas Mitrogloun pelaaminen on epävarmaa.

Costa Rica pääsee peliin parhaalla kokoonpanollaan, muttei ole selvä suosikki etenemään jatkoon. Perustasoltaan joukkueet ovat varsin tasaväkiset, joten Costa Rica ei pysty nojaamaan alkulohkopeliensä tapaan pelkkään bussipuolustukseen ja vastaiskuihin. Kreikan hyökkäys ei vakuuta, mutta puolustus pystyy nollaamaan Costa Rican erikoistilanteet ja vastaiskut. Pudotuspeleissä maalimäärät ovat olleet tilastollisesti alkulohkopelejä pienempiä, ja tästä otteluparista voi povata vielä keskimääräistäkin pudotuspeliä vähämaalisempaa.

Maanantai

615: 1 Saksa – Algeria, alle 2,5 maalia 2,30
616: 1 Saksa – Algeria, alle 3 maalia 2,30
616: X Saksa – Algeria3 maalia 4,20
MM-jalkapallo, neljännesvälierät
Saksa jyräsi odotetusti G-lohkon ykköseksi, muttei esittänyt Portugali-peliä lukuun ottamatta ihmeitä. Ghana pakotti sen lohkovaiheen toisessa ottelussa ansaittuun 2–2-tasapeliin, ja päätösottelussa Yhdysvaltoja vastaan Saksa tyytyi pallottelemaan keskialueella, kun jatkopaikkaan riitti nollan pitäminen omassa päässä.

Algeria pelasi materiaalinsa tasoon nähden hyvän alkusarjan Belgian, Etelä-Korean ja Venäjän kanssa ja ansaitsi jatkopaikkansa. Joukkue hävisi ainoastaan suosikki Belgialle 1–2, mutta oli siinäkin pelissä lähellä pistettä tiiviin puolustuksen turvin. Puolustuksen varassa Algeria on myös Saksaa vastaan, sillä tasoero joukkueiden välillä on valtava.

Molemmat joukkueet pääsevät otteluun ilman kokoonpanohuolia. Saksa ottaa taitavampana joukkueena keskikentän haltuunsa ja vie peliä haluamallaan tempolla. Algerian taktiikka lienee hyvin samankaltainen kuin avauspelissään Belgiaa vastaan, jolloin Aavikkoketut vetäytyivät pallottomana tiiviiseen muotoon omalle alueelleen ja yritti vain ensisijaisesti minimoida vastustajan vaaralliset paikat. Saksan puolustus joutunee testiin pääasiassa erikoistilanteissa, ja mikäli Algeria ei onnistu niissä maalinteossa, ovat sen mahdollisuudet edetä jatkoon minimaaliset. Saksa on tunnetusti erinomainen turnausjoukkue, ja sen varastossa on vielä potentiaalia kiristää ruuvia alkulohkopeleistä.

Saksa on ottelussa suursuosikki, mutta tarjolla olevat kertoimet mahdollistavat Algerian puolustuspelin täydellisen onnistumisen kokeilemista. Algerian maalit ovat todennäköisesti kortilla ja Saksakin tyytyy varmasti johtoasemassa mieluummin turvaamaan johtoaan, kuin hakemaan murskavoittoa.

Tiistai

640: 1 Belgia – USA, alle 2,5 maalia 1,60
MM-jalkapallo, neljännesvälierät
Belgia voitti alkulohkonsa kaikki ottelut yhden maalin erolla, ja teki jokaisessa pelissä voittomaalin vasta viimeisen vartin aikana. Turnauksen mustaksi hevoseksi povatun joukkueen peli ei vakuuttanut kokonaisuutena, mutta kurinalainen puolustus ja verraten hidas hyökkäyspelitempo saattavat olla lopulta hyvä taktiikka näissä olosuhteissa. Esimerkiksi Venäjän veteraanipitoinen puolustus yksinkertaisesti väsyi loppua kohti muuten tasaisessa pelissä Punaisia paholaisia vastaan, ja nuorempi ja energisempi Belgia loi viime hetkillä voittoon riittäneet maalipaikat.

Yhdysvallat voitti omassa alkulohkossaan puolestaan vain yhden ottelun, mutta sekin riitti jatkopaikkaan Portugalia paremman maalieron turvin. Päätösottelussa Saksaa vastaan Yhdysvalloilla olisi ollut mahdollisuus lohkovoittoon, mutta se tyytyi puolustamaan mahdollisimman niukkaa tappiota. Bussitaktiikka toimi varsin hyvin, eikä Saksa pystynyt luomaan montaa maalipaikkaa.

Jenkkien taktiikka Belgiaa vastaan lienee samankaltainen kuin Saksa-ottelussa, mutta vaarana on väsyminen loppua kohti. Palloa hallitseva joukkue ei joudu kuluttamaan niin paljoa energiaa kuin pallon perässä juokseva poppoo. Suosikkina peliin lähtevä Belgia tuskin ottaa mitään riskejä oman taktiikkansa suhteen, vaan lähestyy peliä samalla lailla kuin alkulohkossa, eli kontrolloi pelivälinettä ja pitää tempon hitaana. Ottelun maaliodotusarvo on pieni, ja ratkaisu saattaa hyvinkin syntyä taas vasta aivan loppuhetkillä.

-----------------------------------------------
Näistä lähtökohdista suunnittelin kolme tuplaa, kaksi kvartettia ja yhden vapaavalintaisen järjestelmän. Panosta laitoin puolet kahden päivän nettovoitosta eli 50 euroa.

 
Sunnuntai 29.6.2014 - PITKÄVEDOT

Tupla-1

Tupla-2

Tupla-3

VapaavalintainenJ.(2)

Kvartetti-1

Kvartetti-2


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti