Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

torstai 1. tammikuuta 2015

Valioliiga

VEDONLYÖNTI
 
Suomen tehottomuus jatkui U20-jääkiekon MM-kisoissa. Suomi kuitenkin selvitti Saksan toiseksi niukimmalla marginaalilla, eli 2-0. Tämä vähämaalisuus ei kuitenkaan sopinut vetoihini, ja niinpä hienosti voitolla jäänyt vuosi 2014 päättyi tappiolliseen pelipäivään ja tappiolliseen kuukauteen.
 
Vuoden aloitan kolmella Valioliigan kamppailulla.
 
Päivän vetokohteet:
Aston Villa-Crystal Palace: Aston Villa on parantanut peliesityksiään ja on ottelun ennakkosuosikki. Palace on pelannut kehnosti ja viimeisestä voitosta on aikaa. Joukkue on putoamisviivan alla, joten nousun pitäisi alkaa pian. Haenkin tässä vierailijan tilastovoittoa - kakkonen!
 
Hull-Everton: Hull katkaisi voitottoman putkensa 3-1 vierasvoitolla Sunderlandia vastaan. Sen jälkeen  tuli kuitenkin pataan kotona heikosti pelanneelta Leicesteriltä 0-1. Everton on ollut varjojen mailla ja sillä on alla kolme tappiota. Nyt on liverpoolilaisten nousun aika. Hull on juuri sopiva vastustaja Evertonin pyrkimyksille - kakkonen.
 
West Ham - West Bromwich: Kummallakin on meno tökkinyt viime otteluissa. West Ham on pelannut kuitenkin hyvän kauden ja on sarjassa kuudentena. WBA sen sijaan taistelee vielä putoamispeikkoa vastaan. Kotijoukkue on ennakkosuosikki, mutta annan kyllä itse vierailijalle paremmat mahdollisuudet kuin Veikkaus antaa kertoimien valossa. Haen kohtalaista vieraskerrointa eli lapuille laitan kakkosen.
 
Näistä kolmesta taiteilin matkaan trion ja tuplajärjestelmän. Tämä kokonaisuus otti rahaa 25 euron edestä.
 
Torstai 1.1.2015 - PITKÄVEDOT
 
Trio 
  
TuplaJ.(3)
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti