Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Superpesis - FIFA WC 2014, Loppuottelu

VEDONLYÖNTI 
 
Brasilian shokki jatkui eilen pronssipelissä. Hollannin 3-0 voitto kisaisännästä tiesi sitä, että kaikki laatimani rivit romuttuivat.  
Nyt haen menestystä pesäpallon kautta. Superpesis kohteiden lisäksi lapuille eksyy Argentiinan voitto illan MM-finaalissa.
 
Sunnuntain ensimmäiset pelikohteet:
 
945: X Vimpeli – Seinäjoki 3,65
945: 2 Vimpeli – Seinäjoki, moneyline 5,30
Superpesis.
Vimpeli menetti pisteitä Koskenkorvaa vastaan kaksi kertaa alkuviikolla, mutta tuo ei välttämättä kerro Vedon heikkoudesta vaan Kossun tämänhetkisestä hyvyydestä. Toki on kuitenkin selvää, että Vimpelin materiaalilla pitäisi voittaa puhtaasti keskikastin joukkueita. ViVellä kokoonpanotilanne lienee hyvä, mutta Matias Rinta-Ahon pelaaminen on epävarmaa. Lukkareita joukkueella on tällä hetkellä kaksi käytettävissään: Janne Heimonen ja Hannu Huuskonen.
Seinäjoki rummutteli Kankaanpäätä vastaan pari murskavoittoa ilman suurempia luomisen tuskia. Etenkin lyöjäjokeri Jukka-Pekka Vainionpää on löytänyt hurmoksen, mistä kertoo torstaina lyödyt 10 juoksua. Alueen ykkösseuraksi pitkällä tähtäimellä pyrkivällä Seinäjoella luulisi olevan huikea motivaatio haastaa Pohjanmaan kovin pesisjengi, joten nälkää löytyy.
Vimpeli on joukkueista varsin selvästi laadukkaampi ja Saarikentällä suuri suosikki. Seinäjoen potentiaalia ei kuitenkaan lähdetä missään nimessä aliarvioimaan, ViVen kotivoitto ei ole saletti ja vedoissa kokeillaankin Seinäjokea. Lisäksi haen kohteessa tasapeliä varsinaisten vuorojen jälkeen.

977: 2 Raahe – Hyvinkää, moneyline 3,20
Superpesis.
Raahe ei voinut vahvemmalleen mitään alkuviikolla, kun Sotkamo nappasi pattijokelaisista kaksi puhdasta voittoa. Huolestuttavaa oli se, että torstaina PattU ei onnistunut kotiuttamisessa kertaakaan Rännärillä. Kotiutusyrityksiä oli kuitenkin 11 kappaletta, mikä puolestaan kertoo etteivät ongelmat ole kovinkaan syvällä.
Hyvinkää ailahtelee yhä varsin voimakkaasti ja peli-ilme saattaa muuttua aurinkoisesta synkkään useaan kertaan ottelun sisällä. Torstaina saatiin Kouvolasta napattua tasaisesta ottelusta mielekäs supervuorovoitto, joten peliin ei jouduta lähtemään henkisesti ahtaista asetelmista. Nikkanen ja Hokkanen jatkanevat sivussa.
Ottelu on erityisen tärkeä, kun taistellaan samoista sijoituksista pudotuspeliviivan tuntumassa. Juoksumäärällisesti ottelu on haastava. Tahko on overjoukkue, mutta Rännärillä jäädään usein undertulokseen. Huolimatta Tahkon poissaoloista, ovat vieraskertoimet helposti pelikelpoisia.

56: 2 Saksa – Argentiina 3,65
MM-kisat, finaali.
Saksa on ollut pitkin turnausta pääosin vakuuttava ja joukkue kiistatta ansaitsee finaalipaikkansa. Välierissä Saksan jalkoihin jäi Brasilia, joka mureni henkisesti todella rajusti jouduttuaan tappioasemaan. Saksan pelissä ei ole varsinaisia selkeitä heikkouksia, mutta muistetaan kuitenkin että pudotuspeleissä Saksa oli vaikeuksissa Algerian kanssa eikä Ranskaakaan vastaan esitetty maailmaa mullistavaa futista. Liian suurta painoarvoa ei välierän murskavoitolle voi antaa. Saksalla viimeisenä lukkona häärii loistoturnauksen maalilla tähän saakka pelannut Manuel Neuer, johon puolustus luottaa kuin vuoreen.
Argentiina on siitä erikoinen joukkue, ettei se ole käytännössä vakuuttanut missään vaiheessa suuresti, mutta silti joukkue löytyy loppuottelusta. Paikka finaaliin irtosi Hollantia vastaan rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Lionel Messillä ja kumppaneilla on varaa parantaa hyökkäyspään pelinsä tasoa, mutta toisaalta Argentiina on puolustussuuntaan ollut jopa yllättävänkin vakaa. Tärkeää hyökkäyspään pelimiestä Angel Di Mariaa koitetaan parsia kasaan, mutta miehen pelaaminen on epävarmaa.
MM-finaalista suurempaa ottelua ei ole, joten panokset ovat huipussaan ja sitä kautta myös paineet. Marginaalit säilyvät todennäköisesti väkisinkin pieninä, sillä turhia riskejä vältetään hinnalla millä hyvänsä. Saksalle suodaan niukan suosikin asema parempien peliesitystensä perusteella, mutta vedoissa maistuu mieluummin Argentiina.
**************************************
Tänään ensimmäisessä aallossa lähtee matkaan kaksi trioa sekä kaksi tuplaa. Panosta näihin ensimmäisiin laitan maltilliset 30 euroa.
 
 Sunnuntai 13.7.2014 - PITKÄVEDOT
 
Trio-1
 
Trio-2
 
Tuplat 1-2
 
Tuplat 3-4
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti