Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Jalkapallon Kakkonen ja Superpesis

 
VEDONLYÖNTI 
 
Eilinen "hätähuuto"- veto pienellä kertoimella ja pelikassaan nähden isohkolla panoksella osui ja toi pelikassaan pelastavat 105,60 euroa (+65,60€). Tämän innoittamana heitän matkaan pienellä panoksella ideavedon. Perusidea ei ole kuitenkaan omani, vaan törkeästi omittu Urheilusanomien sivuilta. Perusideaa levensin Vimpelin ottelun ristillä oman aivoriiheni tuotteena.
 
Matkaan lähti kaksi trioa ja tupla. Näille panosta yhteensä 13 euroa.
 
Torstain peli-ideat:

996: 2 SoVo – Klubi-04 2,10
Kakkonen.

SoVo on lohkon toiseksi viimeisenä, ansaitusti. Etelälohkon taso on kokonaisuutena muutenkin poikkeuksellisen heikko. Sarjanousijan kausi on ollut ennakoidun nihkeä, ongelmia on ollut pallollisen pelaamisen kanssa, lisäksi alakerta on todellakin ollut helisemässä. SoVo on päästänyt lohkossa eniten maaleja omiin. Kotikentältä on tähän mennessä kasassa tasan kolme pistettä. Viimeksi Voima hävisi SalPan vieraana 0-6.

HJK:n talenttiakatemian otteet eivät ole olleet aivan niin vahvoja kuin kauden alussa ennakoitiin, mutta lohkon sijoitus viidentenä on juuri se, mihin Klubi-04 ennakoitiinkin. Pelaava joukkue aiheuttaa häntäpään joukkueille vaikeuksia, mutta helsinkiläisten ongelma on ollut juuri parkkeerattuja busseja vastaan. Materiaaliltaanhan joukkue on selvästi esimerkiksi juuri SoVoa parempi. Edellisessä pelissä Klubi-04 kävi voittamassa Gnistanin vieraissa 3-1 täysin ansaitusti ja hyvän esityksen jälkeen.

HJK-junnuilla on myös pieniä kalavelkoja maksettavanaan, sillä joukkue hävisi kotonaan täysin yllättäen SoVolle 0-2 toukokuun lopussa, vaikka oli ottelussa merkittävästi parempi. Vieraat saavat viedä peliä miten tahtovat, ja laadukkaita maalipaikkoja pitää pystyä SoVon tasoista poppoota vastaan luomaan. Enemmän tai vähemmän kyse on taas siitä, löytävätkö kudit tiensä verkon perukoille ja saadaanko alakerrassa virheet pois. Asenteen on oltava myös priimaa. Näistä lähtökohdista Klubin kuuluu olla myös vieraissa selvä suosikki, päälle kakkosen kertoimilla vierasvoitto on ehdottomasti otettava lappuun.

122: 1 KaMa – Alajärvi 2,00 moneyline
Superpesis.

Tärkeä alakastilaisten välinen keskinäinen kohtaaminen. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että joukkueet tulevat kohtaamaan toisensa putoamista vastaan pelattavissa pudotuspeleissä, mutta toki kautta on vielä jäljellä eikä Jyväskyläkään mahdottoman kaukana vaani. Kankaanpää pelasi tiistaina Vimpeliä vastaan, mutta fokus saattoi jo osin olla tässä tärkeässä pelissä. KaMan perusvire ei ole hirmuisen häävi.

Jos KaMan vire ei ole huikea, ei se sitä ole Alajärvelläkään ollut. Paikoin peli on ollut Ykköspesis-tasolla, mutta toki välähdyksiäkin on tapahtunut. Jyväskylää vastaan saalistettiin itseluottamusta kasvattava voitto ennen Itä–Länsiä, mikä voi poikia Ankkureille hyvää tälle viikolle.

Ottelu on lähtökohdiltaan pienimarginaalinen ja itseluottamustasot määräävät paljon. Pienijuoksuisuus on alakastilaisten keskinäisessä ottelussa yleisesti ottaen peruslähtökohtana. Ottelun lopulliseen voittajaan löytyy lievästi ylikertoiminen kotivoitto, mikä nostetaan peleihin.

125: X ViVe – Hyvinkää 4,55
126: 2 ViVe – Hyvinkää 8,40 moneyline
Superpesis.

Vimpeli jatkoi pelejään Itä–Länsien jälkeen tiistaina Kankaanpäässä. Lasku oli ainakin ennakoidusti varsin pehmeä. Nyt vastus kovenee, mutta toisaalta kotietu palaa kuvioihin mukaan. Kun suhteutetaan Vimpelin sisäpelivoima Hyvinkään ulkopelin heikkouksiin, tulee tunne ettei läpilyönneiltä ja juoksujuhlalta voida välttyä. Ainakin toinen jaksoista saattaa hyvinkin revetä.

Hyvinkää äityi ennen taukoa vahvaan liekkiin kaataen täysin kivuttomasti Raahen ja Alajärven. Tauko ei Tahkon kannalta siinä mielessä tullut parhaaseen saumaan. Vaikka Hyvinkään tilanne on juuri nyt ihan ok sarjataulukossa, on joukkueessa kuitenkin myös ailahtelupotentiaalia, joka voi ajaa äkkiä ahdinkoon. Taitotasohan Tahkolla on oikein mainio.

Vimpeli on supertähtineensä Saarikentällä suursuosikki. Juoksumäärällisesti lähtökohdat ovat kaikilta osa-alueilta ajatellen todella overit. Yhtä kaikki, Vedon suosikkiasemaa on nyt jonkin verran liioiteltu, niinpä Hyvinkää nousee moneylinena myös pelikohteeksi. Pidetään panostus tässä kohteessa kuitenkin maltillisena, sillä sen verran harvoin osuvasta kohteesta (13%) on kyse.
Itse lisään vielä mukaan 1X2-vetoon tasapelin.

Torstai 24.7.2014 - PITKÄVEDOT

Trio-1: 996:2, 122:1, 125:X; Kerroin 19,11 ; Panos 3€

Trio-2: 996:2, 122:1, 126:2; Kerroin 35,28 ; Panos 3€

Trio-2: 996:2, 122:1; Kerroin 4,20 ; Panos 7€


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti