Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

lauantai 12. lokakuuta 2013

12.10.2013 Lauantai - SM-liiga ja MLS-liiga


VEDONLYÖNTI - Update

Urheilusanomien jalkapallovinkin ja Keno-voiton innoittamana laitan illalle matkaan vielä joitain rivejä. Pelivalintana on jääkiekon SM-liigaa ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa USA:n jalkapalloilua eli yksi ottelu MLS-liigasta.
 
Päivän kohteet ja kommentit
 
SM-LIIGA
Lukko-HIFK pääsee mukaan myös näihin "update-vetoihin". Kommenttini olivat jo aikaisemmassa päivän blogitekstissä.
KalPa on ottanut takkiinsa nyt kolmesti peräkkäin - eikä maalinteko ota onnistuakseen. Eilen tuli niukin mahdollinen tappio JYP:n vieraana eli 0-1. SaiPa kärsi eilen ensimmäisen kotitappionsa Tapparaa vastaan. SaiPa on ollut monesti kuopiolaisille ylipääsemätön esti. KalPan maalinteko-ongelma saattaa siirtyä taka-alalle milloin tahansa. Tästä kotipelistä on hyvä aloittaa. Uskon kotijoukkueen saavan maalihanat auki ja lappeenrantalaiset lähtevät takaisin tappio niskassaan.
 
MLS-LIIGA
 (vihje:Edi Pejcic/US)
Ottelun ennakkoasetelma on ihan mielenkiintoinen. Dallas oli kevään kuumin joukkue, mutta on sittemmin romahtanut aika lähelle totaalisesti: viimeisistä seitsemästätoista sarjaottelusta ainoastaan kaksi voittoa. Runkosarjaa on Dallasilla jäljellä enää kolme ottelua ja pääsy MLS Cupin pudotuspeleihin vaatisi jo pientä ihmettä.

Chicago sen sijaan on vielä todella tiukasti kiinni mukana pudotuspelitaistelussa. Perustasoltaan Chicago on vähintäänkin Dallasin veroinen. Dallasin osakkeita vielä pikkuisen verottavat parin avainpelaajan maajoukkuekomennukset: poissa ovat panamalainen ykköshyökkääjä Blas Perez sekä Jamaikan matkassa oleva keskikentän Je-Vaughn Watson.

Ottelussa on mukavasti panosta, enkä saa Dallasin kuin niukkaan suosikkiasemaan. Chicagon voittokerroin 3,20 on pikkunätti pelikohde.
 
Näistä asetelmista rustailin kolme tuplaa ja trion. Panoksia näihin meni yhteensä 60 euroa.
 
Lauantai 12.10.2013 - PITKÄVEDOT 2

Tupla1: 21:1 , 28:1 ; Kerroin 4,73 ; Panos 20€
 
Tupla2: 21:1 , 141:2 ; Kerroin 6,88 ; Panos 20€

Tupla3: 28:1 , 141:2 ; Kerroin 7,04 ; Panos 10€

Trio: 28:1, 28:1 , 141:2 ; Kerroin 15,13 ; Panos 10€


 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti