Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Serie A

VEDONLYÖNTI

Update

Alkuillan pelit kaatuivat surkeaan Ilvekseen, joten laitan vielä 20 eurolla yhden singlen.

Singlekohde

93: 2 Roma – Milan 4,00
Serie A
Romalla kurinalaisuus petti Chievon vieraana, kun sekä kahden maalin että lopussa maalin johtoasema menetettiin masentavasti. Veronalaisten 3–3-tasoitusta ei tosin olisi kukaan edes huomannut ilman käytössä ollutta maaliviivateknologiaa, joka todisti Simone Pepen vapaapotkun käyneen niukasti maalin sisällä. Romalle on melko paljon tullut epäonnea kauden alkupuoliskollakin vastaan ja tuskaisuuttakin hieman ilmenee. Toki tässä pelissä myös vastustaja on tuskaisemman puoleinen joukkue. Hyökkäyspelaaminen on täysin kunnossa Chievo-pelin perusteella, mutta alakerrasta harmonia puuttuu. Loukkaantumisista kärsivät lähinnä rivimiehet. Pelikiellossa puolestaan on hyökkääjä Edin Dzeko.

Milan hallitsi täysin otteluaan Bolognaa vastaan, mutta laillisin metodein palloa ei saatu vastustajan verkkoon. Lopussa milanolaisten hakiessa voittomaalia, onnistui Bologna nappaamaan kaikki kolme pistettä matkaansa iskien pallon verkkoon yhdestä harvoista paikoistaan. Hieman eripuraa seurajohdon kanssa pitävän manageri Sinisa Mihajlovicin osakkeille tuo tappio ei tehnyt hyvää. Kokoonpanotilanne vaikuttaa hyvältä. Hyökkääjä Balotellin ja keskikentän Menezin pelikunnot ovat tosin kysymysmerkkistatuksella. 

Kyseessä on kahden suurseuran kohtaaminen, josta voidaan odottaa kuumaveristä kamppailua. Roma on materiaaliltaan hieman laadukkaampi ja Olimpicolla kiistaton suosikki. Maalimäärällisesti aktiivisen otteen kamppailussa on potentiaalia runsasmaalisuuteen. 

Milanin kerroin riittää minulle yllätyksen hakuun.


Lauantai 9.1.2016 - PITKÄVETO

Single



2 kommenttia:

  1. Tuo Milanin kerroin oli alunperin 4,60. Laskenut aikalailla! William Hillillä oli äsken 3,8- kyllä Milanin mahikset on varmaan jotain 25-28 prosenttia...taidan itsekin muutamalla rovolla kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli laskenut kerroin...huomasin Urheilusanomien vinkkisivulta...kovasti on pelattu kun noin paljon laskenut...jospa tuo Milan nyt voittas

      Poista