Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Veikkausliiga & Championship & SM-liiga & Mestarien liiga

VEDONLYÖNTI

Tänään pamautan matkaan erikoisen sommitelman. Idean löysin jo aamulla Urheilulehden sivuilta. Kertoimetkin ovat jo matkalla muuttuneet epäedullisempaan suuntaan, mutta kokeillaan kuitenkin. Eilenhän jäätiin ruhtinaallisesti voitolle kokonaisen 1 euron verran!

Tiistain vetokohteet:

5103: 1 IFK Mariehamn – FC Inter 2,30
Veikkausliiga 
 IFK Mariehamn jäi Helsingin vierailullaan kiikareihin HIFK:n kanssa ja oli ottelussa hivenen heikompi osapuoli. Maalipaikoille murtautuminen oli haastavaa tiiviisti puolustavaa joukkuetta vastaan. Sen lisäksi Grönvitt hidasteli nopeissa hyökkäyksissään turhan paljon. Suoraviivaisempi suorittaminen tuottaisi varmasti parempia mahdollisuuksia. Saarilaisten hyväksi on luettava, että puolustuspää on tiivistynyt. Tiedä sitten miten paljon tekemistä on sillä, että Jani Lyyski on siirretty penkille. Tärkeä Sellin sai osumaa HIFK:ta vastaan ja saattaa olla sivussa.

FC Interin esitys Ilvestä vastaan oli ajoittain ihan kiva, mutta organisoidusta puolustamisesta ei ollut oikeastaan tietoakaan. Joukkue oli pitkin toista jaksoa todella heikko vuorostaan pallollisena. Sinimustien ailahtelu on ollut melkomoista, jopa pelien sisällä. Ilvestä vastaan Ojala mokasi rankkarin ja maalitoteuman mukaan Inter oli lähes kokonaisen maalin heikompi. Vire ei siis kummoinen ole. Laitapakki Markkula ja kärki Kuqi jatkavat sivussa. Ilvestä vastaan Njoku sekä Kandji saivat osumaa, joten laitapelaamisen suhteen Inter aintaa hieman tasoitusta.

Ottelussa on ainekset viihdyttävälle iltapuhteelle. IFKM on kotonaan hieman aktiivisempi, mutta antanee nyt hallintaa Interille, sillä riistojen jälkeen turkulaiset ovat haavoittuvaisia. Maalipaikkoja pitäisi syntyä molempaan päätyyn, niinpä maalimäärällisesti ollaan runsasmaalisempaan taipuvaisia. Interillä on otteluun päivän lepoetu, mistä pieni plussa. Omissa papereissani joukkueiden välillä ei kummoista tasoeroa ole, ja vastustajana Interin pitäisi sopia isännille. Niinpä kotijoukkue nostetaan yli 40 prosentin suosikkiasemaan, minkä myötä kotivoitolle on tarjolla mielenkiintoisia kertoimia.

5110: 2 QPR – Millwall 3,10
Championship 

Lontoon paikallispelistä voi povata kuumaa taistelua, joka sytyttää taatusti molemmat joukkueet. Alkukauden peliesityksissä ei ole ollut suuria eroja – tasainen ottelu on siis luvassa. Pelillisesti lähtöasetelma ei sovi kovin hyvin QPR:lle, jolta odotetaan Loftus Roadilla aktiivista esitystä. Millwall myös antanee suosiolla pallonhallinnan isännille ja pitää oman puolustuslinjansa matalalla. Näin ollen QPR ei pääse käyttämään parasta asettaan, eli vastaiskuja.

Millwall on ollut alkukaudesta hyvä tuhoamaan vastustajan pelin. Toisaalta, Neil Harrisin suojattien oma hyökkäyspeli on sitten hyvin yksinkertaista pitkää palloa. Tästä ottelusta voi povata ennen kaikkea fyysistä vääntöä ilman hienouksia, eikä maalijuhla ole todennäköinen skenaario.

Lapuille voi tässä paikallistaistossa kokeilla vierasjoukkuetta.

6973: X Tappara – KalPa (+2) 4,60
6973: 2 Tappara – KalPa (+2) 2,13
SM-liiga
Tappara on sytytetty heikon Turun esityksen jäljiltä. Tepsi myöhensi mestarit lauantaina 6-2 lukemin. Yleisilmeeltään Tappara ei ole ollut kovinkaan vakuuttava kauden ekoissa matseissaan. Täysin uudistunut KalPa oli avauksessaan Jukurien vieraana ihan pirteä. Voitto antoi nuorelle joukkueelle sitä niin tärkeää uskoa omaan tekemiseen.

Tappara on siis näyttöhaluinen ja tasoeroakin löytyy isäntien eduksi reippaasti. Ei kuitenkaan kuopata KalPaa täysin. Kauden alut ovat yllätysherkkiä ja niin kuin sanottu ei tuo Tapparan peli nyt vielä ole täysin uomissaan.

Tappara saa selkeän suosikkiaseman, mutta kerrointarjonnan puolesta maistuvat vetoihin ehdottomasti KalPan venymiset, mieluiten tasoitukselliset. Vihjeeksi nostettu KalPa +2 kestää Tapparan maalin voitonkin. Lisäksi runnottu risti antaa vielä menestystä Tapparan kahden maalin voitollakin. 

7239: 1 Benfica – TsSKA M, yli 2,5 maalia 1,93
Mestarien liiga 
 Benfican pelastukseksi saattaa hyvinkin osoittautua lopulta helpohko lohko, sillä lusitaanit menivät myymään varman viimeistelijä Mitrogloun, eikä tilalle ole tullut moista maaliseppoa. Edersonin ja Lindelöfin myyminen Englantiin heikentää myös hallitsevaa maansa mestaria, jolla oli viikonlopun sarjakierroksella todella suuria vaikeuksia maalinteon ja maalipaikkojen luomisen kanssa. Benfica pyrkii nopeatempoiseen jalkapalloon ja prässää aktiivisesti. Avauksesta toppari Jardelin pelaaminen on epävarmaa.

TsSKA on muuttunut viime kausista pelitapansa suhteen, sillä tuore päävalmentaja Gontsharenko haluaa nähdä joukkueensa aktiivisempana kuin Slutshkin alaisuudessa. Moskovalaiset ovat kuitenkin tähän lohkoon kenties jopa heikoin kokonaisuus, niinpä varsinkin vieraspeleissään TsSKA lähtee ihan vapaaehtoisestikin puolustavammalle kannalle, näin taktisesti ajateltuna. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, sillä joukkueella on ollut tapana päästää europeleissä ainakin se yksi maali omiin. Merkittäviä poissaoloja ei vierailla pitäisi olla.

Benfica lähtee varmasti kovalla sykkeellä ja pyrkii sotkemaan vieraiden pelin avaamista korkealla prässillä. Tempo noussee ottelussa melko korkealle, sillä TsSKA hieroo palloa aiempaa vähemmän. Näin ollen pelin pitäisi aaltoilla jonkin verran, Benfican toki kontrolloidessa enemmän. Näin ollen ottelu vaikuttaisi maaliodotusarvon myötä runsasmaalisemmalta kuin miten markkina on ottelun arvioinut. Parin luokan tasoeron myötä kotonaan vahvasti tyypillisesti esiintyvä Benfica on selkeä suosikki.

Vetoihin maistuu ihan nasevasti tuo runsasmaalisuus.

**************************
Tulille lähti kaksi kvartettia ja kuusi tuplaa. Panosta näille laitoin 40 euroa.

Tiistai 12.9.2017 - PITKÄVETO

Kvartetit 1-2

  Tuplat 1-2

Tuplat 3-4

Tuplat 5-6





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti