Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Jääkiekon MM-kisat ja nousukarsinta Valioliigaan


Suomen dramaattisen ja valitettavan 2-4 Venäjälle kärsityn tappion seurauksena ainut eilinen pitkäveto osui. Tämä single toi pelikassaan 108 euroa (+88€).

Tänään pysyn "vekkuleiden" tasoitusvetojen kannalla. Kohteiksi  valitsin kaksi ottelua Minskin MM-kisoista sekä niiden kaveriksi jalkapallon karsintatunnelmia Englannin Championshipistä.

Maanantain pelikohteet:
 
Jääkiekon MM-kisoissa luotan Kanadan löytyneen pelihuumorin jatkumiseen sekä Venäjän voimakkaan vireen jatkumiseen.
 
Tshekki menetti eilen kahden maalin johtonsa Ruotsia vastaan ja hävisi lopulta voittomaalikilpailussa. Tänään ei tshekkien pisteet kartu vaan nikkarit vie ottelun. Pelaan Kanadan voittoa tasan kahden maalin erolla.
 
Venäjä oli eilen vahva, vaikkakin se sai Suomea vastaan lisäetua luokattomasta tuomaritoiminnasta. USA on hyvin liikkuva ja vahva joukkue, ja se on Venäjän tavoin voittanut molemmat ottelunsa varsinaisella peliajalla. Venäjä on kuitenkin tällä hetkellä vahvempi ja parempi ehdokas ottelun voittajaksi.  Joka tapauksessa odotan tasaista ottelua, eikä USA:n voitto olisi mikään mahdottoman suuri yllätys. Lopulta päädyin kokeilemaan Venäjän voittoa tasan yhden ja tasan kahden maalin erolla.
 
Championshipissa on ratkaiseva semifinaali kohti nousukarsinta finaalia. QPR ja Wigan pelasivat ensimmäisen ottelun tasan 0-0. Uskon lontoolaisten ottavan niukan voiton ja pelaan tasoituksena QPR:n voittoa tasan yhden maalin erolla.

Tein tästä tasoitusvetoihin luottavasta ideasta kaksi trioa, tuplajärjestelmän ja singlen. Tämä vaikeahko riviviritelmä saa panosta yhteensä 55 euroa.
 
Maanantai 12.5.2014 - PITKÄVEDOT

Trio-1: 933:X, 948:X, 969:X; kerroin 138,06; panos 15€
 
Trio-2: 933:X, 949:X, 969:X; kerroin 128,70; panos 15€
 
TuplaJ.(3): 933:X, 949:X, 969:X; kertoimet 21,45-23,40; Panos 5€/rivi=15€
 
Single: 948:X; kerroin 5,90; panos 10€ 


 
 

2 kommenttia:

  1. Oikeassa olit Kanadan ja Venäjän vahvuuden ja voittojen suhteen. Taitaa valitettavasti vain kyseiset joukkueet karata yli sen kahden maalin voiton??
    ...oho Tshekki teki maalin...no se olis nyt sulla oikein!...katsotaan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-paitsi Tshekki kavensi jo tulokseski 3-4! Jospa lopussa tyhjiin, mutta ei auta vaikka tämä osuisi kun QPR eka puoliajan jälkeen tappiolla 0-1

      Poista