Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Maanantai 19.3.2012 - Jääkiekon SM-liiga ja Ruotsin Elitserien

VEDONLYÖNTI

Sunnuntain pelit eivät tuoneet mitään uutta lisäarvoa pelikassan kannalta. Eikä kyllä tuoneet mitään muutenkaan, eli kaikki kohteet menivät ohi; Lukko-Blues 2-0 (X) ,TPS-Kärpät 1-2 ( X ), Lecce-Palermo 1-1 (2).

Tänään matkaan lähtevissä rivissä käytän samaa periaatetta kuin muutamana edellisenäkin päivänä. Pelikohteet ovat maanantailta ja tiistailta. Tältä päivältä riveihin lähtee kaksi Elitserienin puolivälieräkamppailua, HV71-Färjestad ja Brynäs-Frölunda. Tiistailta mukaan liittyy myös yksi puolivälieräkamppailu Ruotsista, MODO-Skellefteå, sekä SM-liigan villikorttikierroksen viimeinen ottelu, Blues-Lukko.

Kaikissa näissä otteluissa käytän vain yhtä taktiikkaa - tasapeliä. Ottelut ovat pudotuspeliotteluita ja täten kaikissa voi odottaa tasaisuutta, joten tasapelin todennäköisyys nousee huomattavasti. Tätä taktiikkaahan olen nyt viikon ajan käyttänyt, kuitenkin huonolla menestyksellä. Aikaisemmin olen muuttanut taktiikkaa kesken kaiken, mutta nyt en mene sitä tekemään. Menen päätyyn asti ja katson sen jälkeen tulosta, sekä sitä, miten jatketaan.

Neljästä pudotuspelistä teen triojärjestelmän, tuplajärjestelmän ja kvartetin. Rahaa panostan riveihin yhteensä 35 euroa.

Maanantain 19.3.2011 - PITKÄVEDOT (ma-ti)

Triojärjestelmä(4): 9:HV71-Färjestad X <3,70>, 10:Brynäs-Frölunda  X <3,70>37:Blues-Lukko  X <4,05>, 48:MODO-Skellefteå  X <3,65>Kertoimet 49,96 - 55,44 ; Panos 3€/Rivi = 12€

Tuplajärjestelmä(6): 9:HV71-Färjestad X <3,70>, 10:Brynäs-Frölunda  X <3,70>37:Blues-Lukko  X <4,05>, 48:MODO-Skellefteå  X <3,65>Kertoimet 13,50 - 14,98 ; Panos 3€/Rivi = 18€

Kvartetti:  9:HV71-Färjestad X <3,70>, 10:Brynäs-Frölunda  X <3,70>37:Blues-Lukko  X <4,05>, 48:MODO-Skellefteå  X <3,65>Kerroin 202,37; Panos 5€


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti