Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Valioliiga


VEDONLYÖNTI

 
Eilen kuukauden toinen nettopäivä koki päivänvalon kun jäin "mahtavat" 57 euroa voitolle. Kuukauden tähän mennessä ainut voitollinen päivä olikin tuonut aiemmin peräti 80 senttiä!
 
Tänään laadin Valioliigaan mielikuvan kolmesta osuvastata kohteesta. Näistä Aston Villan voitto ja tasapeli Sunderlandissa on omaa käsialaani, mutta QPR:n vierasvoitto on Urheilusanomien idea. Osa kommenteista on myös kopsattu viisaammilta eli Urheilusanomien sivulta.
 
 Päivän kohteet:

 470: Aston Villa – Stoke 2,40
Valioliiga

Villan 13 tunnnin maaliton ajanjakso päättyi viimeistä edellisessä kotiottelussa. Stokella on ollut viime aikoina ongelmia puolustuspelissä. Uskon tässä Villan maalinteon onnistumiseen ja täten kotivoittoon, jota voisi jo tilastojen valossa odotellakin.

481: 2 Hull – QPR 3,75
Valioliiga

Hull on saanut keskittyä tähän tärkeään otteluun viikonlopun yli ilman pelejä. Edellisellä kierroksella Tiikerit kaatoi säilymistaiston kannalta isossa pelissä Aston Villan kotonaan 2-0. Hull meni johtoon 22. minuutilla, minkä vuoksi pallonhallinta koko ottelussa meni isosti Villalle. Laadukkaat maalipaikat menivät kuitenkin melko tasan, ja kulmat Villalle selvästi, joten lukemat eivät kerro nyt ihan koko totuutta ottelusta. Tätä edelsi huikea tasuri Man Cityn kanssa, joten Hull etenee nyt vahvalla itseluottamuksella ja on valmis energiseen taisteluun. Alakerrasta ovat sivussa Rosenior ja Chester, mutta ovat paikattavissa. Pitkään jo sivussa ollut Diame on taasen hyökkäyssuuntaan selvä lovi.

QPR on niin ikään päässyt valmistautumaan viikonlopun yli ilman otteluita. Edellisellä kierroksella Ärrät nasautti hirmupommin, kun joukkue onnistui vihdoin saalistamaan vierasvoiton. Uhriksi joutui Sunderland, joka kaatui lopulta 2-0. Ottelu oli lukemia selvästi tasaisempi, Sunderland jopa hitusen väkevämpi. Yhtä kaikki, tämä oli iso voitto ja nosti varmasti joukkueen itseluottamusta säilymistaistelun keskelle. tiedä sitten olisiko myös Harry Redknappin poistuminen managerin paikalta tehnyt joukkueen ilmapiirille hyvää. Nyt joukkuetta johtaa Chris Ramsey. Pelillisesti QPR on liigassa kärsinyt alakerran virheistä, mitkä ovat maksaneet jo valtavan määrän pisteitä. Hyökkäyspäässä merkittävä Charles Austin palannee nyt kokoonpanoon, mutta alakerran kokenut kettu Richard Dunne on sivussa, kuten myös Nedum Onuoha ja keskikentän neljän maalin Leroy Fer. Pieni miinus näistä.

Koska pelissä on isot panokset, voidaan hyvällä syyllä olettaa, että joukkueet lähestyvät ottelua varsin varovaisin taktiikoin. Riskit lyödään minimiin ja virheitä vältellään. Tunnusteleva alku lienee luvassa ja ensimmäinen maali on vielä normaaliakin tärkeämpi. Underiin päin siis nojataan. Ei joukkueiden välillä kummoista tasoeroa kuitenkaan ole ja vireetkin sojottavat melko samaan suuntaan. Ärrien vierasarkuus on toki pieni lisämiinus, mutta ei näistä lähtökohdista päästä kuin niukkaan kotisuosikkiin.

Kertoimien puolesta kelpaa QPR:n voitto vetoihin. Paras pelivalinta on Ärrien suora voitto 3,75 kertoimella. QPR (+1) 1,70 kertoimella ja QPR:n tasan maalin voitto 5,90 kertoimella rikkovat myös pelattavuuden rajapyykin.

485: X Sunderland – WBA 2,95
Valioliiga

Sunderland on kehnossa iskussa, surkeassa jopa. Viikonloppuna tuli yllättävä lähtö FA cupista, kun Ykkösliigan Bradford oli kotonaan 2-0 parempi. Pomppuinen kenttä oli vaikea pala nieltäväksi, mutta aikainen ajautuminen tappioasemaan ei tehnyt tilanteesta yhtään helpompaa. Liigassa alla on 0-2 kotitappio QPR:lle, mitä edelsi onnekas 1-1 vierastasuri Swansean kanssa. Orastava parempi isku on siis kadonnut taas kuin tuhka tuuleen. Alakerta tekee virheitä, eikä tasaisia kamppailuja saada käännettyä voitoiksi, kun hyökkäystehot jäävät vaisuiksi ja paikkojen luominen on vaikeaa. Lee Cattermole on keskikentältä varmasti sivussa, mutta Will Buckley palannee kokoonpanoon.

WeBa niittasi West Hamin FA cupissa viikonloppuna maanrakoon 4-0 voitollaan. Peli oli jo selvä, ennen kuin vieraiden Amalfitano ajettiin tunnin kohdalla ulos. Esitys oli vahva, tasapainoinen ja Albionin kärkipari Ideyen johdolla näytti todella hyvältä. Tony Pulis on tuonut valtavasti virtaa tultuaan joukkueen ruoriin. Liigassa alla on 2-0 kotivoitto Swanseasta, kaikki kilpailut mukaan lukien joukkue on hävinnyt viimeisestä yhdeksästä pelistä vain yhden. Merkittäviä poissaoloja ei juuri nyt pitäisi olla.

Sunderland joutuu todella vaikeaan paikkaan Albionin isäntänä. Peli ei ole kotikentällä kulkenut koko kaudella, eikä peli luista muutenkaan, siinä missä WBA on sekä pelillisesti että tuloksellisesti kovassa lyönnissä. Putoamisuhan kannalta ottelun panokset ovat suuret, henkisestikin. Maalimäärän suhteen ollaan kallellaan vähämaalisen suuntaan. Vähämaalisuus suurentaa tasapelin mahdollisuutta ja tätä myös haen.

*****************************
Laitoin matkaan trion sekä tuplajärjestelmän. Panosta näihin meni yhteensä 40 euroa.

Lauantai 21.2.2015 - PITKÄVEDOT
 
Trio
470:1, 481:2, 485:X; Kerroin 26,55; Panos 10€
 
TuplaJ.(3)
470:1, 481:2, 485:X; Kertoimet 7,08-11,06; Panos 10€/rivi=30€



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti