Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Yleinen pikakatsaus ja vedonlyöntiä la 17.9.2011


Ns. loma on pidetty ja bambujuomat juotu. Tämän ja muunkin johdosta maattu reporankana monta päivää. Yleisurheilun MM tuli ja meni. Suomalaisten osalta ei ollut paljon hurraamista kun kukaan ei päässyt edes pistesijalle. Koripallo meni ihan OK ja jatkoon päästiin alkusarjasta, mutta sitten tuli stoppi. Joka tapauksessa paremmin kuin kädellisten edustaja ennusti. Lentopallo miehet pelasivat hienon turnauksen ja varsinkin itseni mieleen jäi hieno taistelu Italiaa vastaan ottelun kolmannessa erässä. Nämä olivat hienoja hetkiä suomalaiselle urheilun seuraajalle. Nuo kyseiset lajithan ovat maailman toiseksi ja kolmanneksi eniten harrastettujen lajien joukossa.

Jääkiekon SM-liigasta en ole tullut vielä tehneeksi minkäänlaista johtopäätöstä sattuneista syistä. Liigahan alkoi jo viime torstaina. Pitää tutustua vielä tarkemmin asiaan kun pää selviää alkaneesta bambuflunssasta.
HEMMETIN HIENOA on kuitenkin että Kalpa on voittanut kaksi ensimmäistä peliään, ensin vieraissa JYP:n 2-0 ja tänään lauantaina Niiralan montussa Tapparan 5-1.

Vedonlyönnissä kuiva kausi päättyi Lauantaina 3.9 kun alla olevat laput osuivat.


Voittoa tuli yhteensä 121,40 euroa. (+111,40€)

Tänään oli tarkoitus pelata singlenä Blackburnin voittoa Arsenalista, mutta tassut eivät kerinneet kioskille asti. No..Blackburn tietysti voitti! Tämä oli taas opetus asiasta, että jos teet suunnitelman, niin PELAA. Hanki rahat vaikka rullaamalla joku mummo.

Huomiselta olen katsellut sillä silmällä lähinnä ottelua Manchester U-Chelsea. Manulla ei ole vielä pistemenetyksiä. Tasapelin ja vierasvoiton kertoimet ovat ihan kelvolliset. Katson asiaa tarkemmin huomenna.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti