Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Veikkausliiga

   
VEDONLYÖNTI

RoPS oli minulla mukana jo eilisissä riveissä. Laitan sen nyt uudestaan lapulle Urheilulehden kommentin ryydittämänä.

Matkaan lähti single pelikassaa pyöristäen 42,30 eurolla.

Illan vetokohde:

4796: 1 RoPS – SJK 3,30
Veikkausliiga.
RoPS pelasi varsin mallikkaan matsin FC Lahden vieraana ja oli varsinkin avausjaksolla hyvä – ja itse asiassa myös ottelun lisäajalla hyvin lähellä voittomaalia, kun pisteet lopulta jaettiin 1-1 tuloksella. Uusi hankinta Trafford sekä Okkosen paluu jykevöittivät keskikenttää merkittävästi. Lisäksi Ezellä oli jälleen pelipäivä – kärki osaa kyllä luoda maalipaikkoja aivan yksin. RoPS on tauluaan parempi, eikä merkittäviä poissaolojakaan ole rasitteena.

SJK otti hyvin nihkeän 2-0 vierasvoiton heittopussi JJK:sta, mutta oli maalin johdossa jonkin aikaa ihmeellisissä vaikeuksissa. Kerhon puolustus näyttää hyvin sekavalta ja epäorganisoidulta. Merkkausvirheitä esimerkiksi nähdään ihan liian usein. JJK:ta vastaan joukkue pyrki hyökkäämään todella nopeasti, mikä näytti toimivan selvästi paremmin kuin aiemmin nähty hitaampi pallollinen pelaaminen. Kaikesta huolimatta, SJK:n perusmateriaali on kova, mutta toteutus on aivan toisella tasolla – se on heikkoa. Esimerkiksi maalinteko ja viimeistely ovat todella vaisua. Dorman sekä Hatakka olivat viimeksi alakerrasta sivussa.

Näyttäisi siltä, että SJK:n yliarvostus jatkuu edelleen. Joukkueen otteet eivät vakuuta. Tästä pelistä ei takuulla tule helppoa, varsinkin jos RoPS uskaltaa antaa painetta. Toki nopeatempoisemmassa pelissä SJK on parempi. Tasoeroa on, mutta ei SJK nouse kuin marginaaliseen suosikkiasemaan. Näin ollen isännille on tarjolla erittäin herkullisia kertoimia, myös tasoitusten muodossa, joista on pakko ottaa kiinni, vaikka markkina on ehtinyt jo liikkua isäntien suuntaan.

*****************
Sunnuntai 23.7.2017 - PITKÄVETO

Single




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti