Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Urheiluvedonlyönti 2016 - Yhteenveto

URHEILUVEDONLYÖNTI 2016 - IluVon66

Vihdoin ja viimein julkistan vuoden 2016 lopullisen yhteenvedon vedolyönneistäni.

Vuosi 2016 oli viides vuosi mistä julkaisin netissä täydellisen vedonlyöntiseurannan vihjeineen. Vuonna 2011 aloitin vihjeet, mutta en julkaissut säännöllisesti vihjeiden lisäksi tietoja vedonlyönnin taloudellisesta tilanteesta ja edistymisestä. Tästä oli poikkeuksena jääkiekon MM-kisat vuonna 2011 - näistä Slovakiassa pelatuista kisoista julkaisin myös taloudellisen tilanteen päivittäin. Aikaisemmin olin mukana netissä käytävissä vedonlyöntikeskusteluissa, sekä kilpailussa 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Tällöin olin Jal´s laboratoryssa julkaistussa vuosittaisessa "amatöörien" vedonlyöntikilpailussa kolmena peräkkäisenä vuonna mukana. Sijoitukset olivat laskevia, eli toinen, kolmas ja neljäs. Tällöin käytin nimimerkkiä "iluvon".

URHEILUVEDONLYÖNTI 2016

Tilanne kuukausittain ja lopputilanne 1.1. - 31.12.2016

Vuoden lopputulos oli tappiollinen 504,90 euron verran. Tämä tekee tappiota 42,08 €/kk.

Nettovoitolliset kuukaudet: 5 kpl; tammi, maalis, kesä, heinä, syys
Tappiolliset kuukaudet;  7 kpl; helmi, huhti, touko, kesä, elo, loka, marras, joulu
Pisin voittoputki: 3.5. - 7.5. ; 5 vetopäivää, +231,00€
Pisin tappioputki: 1.12. - 27.12. ; 9 vetopäivää, -196,70€ 
Paras kuukausi (netto): maaliskuu; +287,10€
Huonoin kuukausi: joulukuu; -290,70€
Paras kuukausi palautusprosenteissa: maaliskuu; 130,45%
Huonoin kuukausi palautusprosenteissa: joulukuu; 9,92%
Suurin päivävoitto (netto): 24.1. ; +539,20€
Suurin päivätappio: 17.5. ; -172,40€

URHEILUVEDONLYÖNTI 2012 - 2016

Vedonlyöntivuosi 2016 alkoi voitollisella kuukaudella ja erinomaisella palautusprosentilla. Helmikuu meni sitten penkin alle ja palautusprosentti lähes puolittui. Maaliskuussa näytti taas, että nyt kulkee kun palautusprosentti nousi yli 130:en. Maaliskuun jälkeen pelionni vaihteli kuukausittain. Lokakuulta alkoi sitten kolmen kuukauden Via Dolorosa. Nuo kolme tappiollista kuukautta sinetöivät sitten lopulta koko vuoden tappiollisen saldon. Vuosi oli enemmän tai vähemmän amatöörimäistä räpellystä. On suorastaan ihme, ettei tappio ollut lopulta kaksi tai jopa nelinkertainen tuollaisen harrastelun jäljiltä. Jossain vaiheessa pidetyt pelitauot ja panostusten pienentäminen aiheuttivat sen, ettei täyttä katastrofia tapahtunut.

En kuitenkaan ole huolissani vetovuodesta 2016. Tappiollisia vuosia tulee väkisin, mutta kokonaisuus on pidettävä neton puolella. Kuten viimeisestä taulukosta huomaamme, on tämä vedonlyönti hökötykseni ollut pystyssä viisi vuotta; vuodet 2012-2016. Kokonaisuus on siten vielä 3758 euroa auringon puolella – eli vuotta kohti se tekee nettovoittoa 751 euroa. Harrastukseni ei ole siis viemässä minua ainakaan vielä perikatoon. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti