Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

torstai 1. syyskuuta 2016

Jalkapallon MM-karsinta: Etelä-Amerikka

 
VEDONLYÖNTI

Urheilusanomien ja omat ajatukseni yhtyivät jälleen. Tämän kunniaksi heitin matkaan yhden singlen 30,10 eurolla.

Torstain vetokohde

6775: 2 Ecuador – Brasilia 2,85 
MM-karsinnat
 Ecuador on ollut MM-karsintojen yllättäjä. Loistavasti joukkue on pelannut yhteen ja taktisesti ryhmä on Gustavo Quinterosin johdolla ollut äärimmäisen älykäs. Menestys on ollut ansaittua. Copa Americassa kesällä selvittiin alkulohkosta jatkoon ja taakse jäi mm. päivän vastustaja Brasilia. Kokoonpanotilanne Ecuadorilla on hyvä, joskin puolustaja Frickson Erazo ja keskikentän Juan Cazares ovat loukkaantuneina sivussa.

Brasilian kesä oli kaksijakoinen. Copa Americassa koettiin nolouden huipentuma, kun alkulohkosta ei päästy jatkoon. Dunga saikin tuon jälkeen valmentajan pallilta monoa ja tilalle palkattiin Tite, joka pyrkii ensi alkuun parsimaan joukkuehengen kasaan. Olympialaisissahan Brasilian nuorisojoukkue saavutti Neymarin johdolla mestaruuden, joten tulevaisuuden näkymät ovat kyllä edelleen vahvat. Neymar on mukana nyt myös A-maajoukkueen matkassa, vaikka vähällä hänen maajoukkueuran loppuminenkin oli olympialaisten aikaan. Kapteeniksi brassitähti ei kuitenkaan enää halunne. MM-karsinnat ovat sujuneet heikonlaisesti, mutta kisoihin todennäköisesti silti tullaan pääsemään. Rosterissa on pientä tuuletusta. Tähtipuolustaja David Luiz, alakerran Rafinha ja keskikentän Luiz Gustavo jäivät ilman kutsua. Loukkaantumiset estävät Kakan ja Douglas Costan pelaamiset.

Ecuador nauttii Quiton ohuessa ilmanalassa normaalia suuremmasta kotiedusta, mutta perustasoero on sen verran selvä Brasilian hyväksi, että mieluummin tähän pienen vierassuosikin arvioisi. Marginaalit kuitenkin ovat melkoisen pienet. Maaliodottama jäänee normaalille tasolle, vaikka Selecao onkin tulivoimainen joukkue. Ecuador pelannee ilman suurempia riskien ottamista vastustajan vahvuuksia pois. Vetoihin maistuu oikein hyvin Brasilian 2,85 voittokerroin.


Torstai 1.9.2016 - PITKÄVETO

Single




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti