Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Serie A

VEDONLYÖNTI
 
Haen parannusta pelikassaani Italian jalkapallon  pääsarjasta eli Serie A:sta.
Laitoin matkaan yhden singlen. Panosta kohteelle laitoin 30 euroa.
 
Illan pelikohde:

995: 1 AS Roma – Juventus 3,00
Serie A

Serie A:n superottelu, joka voisi olla hieman hohdokkaampikin. Nythän sarjatilanne on Scudetton osalta melko selkeä, sillä Juventus johtaa peräti yhdeksän pisteen erolla Romaa. Voitto on ehdoton vaatimus Romalle, jotta edes pieniä unelmia voitaisiin mestaruudesta pitää yllä.

Romalle on viime aikoina tapahtunut pahoja pistemenetyksiä alakastilaisia vastaan, mutta näissä on pitkälti ollut kyse sattuman kaupasta. Veronaa vastaan hallittiin peliä viime kierroksella vahvasti, mutta niin vaan tasapeliin päädyttiin. Sama tilanne oli taannoin kotipelissä Parmaa vastaan. Viime aikojen hankaluudet heijastuivat myös Euroopan liigan puolelle, jossa Feyenoord haki vähintään ansaitun tasapelin Giallorossin kotiluolasta. Toki tuossa pelissä kävi selväksi sekin, ettei AS Roman motivoituminen parasta mahdollista ollut. Kokoonpanotilanne on ainakin alustavasti samankaltainen kuin viime kierroksella. Pitkäaikaispotilaat jatkavat sivussa. Laitapakki Maicon saattaa tehdä paluun rivistöön.

Juventus ei todellakaan hurmannut Atalantaa vastaan, mutta puolivaloilla pelaaminen riitti niukkaan kotivoittoon. Kun päivän vastustaja Roma samalla kierroksella tumpuloi Veronassa, kasvoi sarjajohto jo tuohon yhdeksään pisteeseen. Juventus säästeli Atalantaa vastaan energiaa Mestarien liigan peliä varten, mikä näkyi kentällä. Palautumisaikaa Vanhalla Rouvalla on europelistään enemmän kuin Romalla. Kokoonpanotilanne tähän viikkoon lähdettäessä Juvella oli varsin mainio, mutta pelintekijä Andrea Pirlo loukkaantui Mestarien liigassa Dortmundia vastaan ja on sivussa.

Marginaalit kärkikamppailussa ovat pienet. Juventus on joukkueista laadukkaampi, mutta Roman kotona pelatessa tasaista on varmasti luvassa. Haen roomalaisten kotivoittoa.

 
Maanantai 2.3.2015 - PITKÄVETO
 
Single
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti