Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

maanantai 5. marraskuuta 2012

5.11.2012 Maanantai - Englannin Valioliiga

VEDONLYÖNTI

Olen ollut viimeaikoina sen verran kiireinen, että tarkemmat analyysit vedonlyöntikohteisiin on jäänyt antamatta. Vihjeet olen juuri ja juuri kerinnyt julkaista ajoissa. Nyt marraskuussa alkaa helpottaa kiireiden osalta  ja pääsen taas tarkemmin perehtymään vedonlyönnin aina niin epävarmaan maailmaan.

Tällä viikolla julkaisen myös vetopelien taloudellisen tilanteen lokakuun loppuun mennessä. Lokakuusta tulikin jo toinen tappiokuukausi tänä vuonna. Onneksi syyskuu on alkanut hieman paremmissa merkeissä. Näistä siis tarkemmin viikon loppuun mennessä.

Tänään kokeilen kahta singleä jalkapalloiluun. Kohde on Valioliigasta; West Bromwich-Southampton.

Päivän kohde:

11: West Bromwich-Southampton X / 2 , <3,90> / <5,10>
WBA on joukkueista luokkaa laadukkaampi sekä materiaaliltaan että valmennukseltaan. Southampton on pelannut ennakkoluulottomasti, mutta sen puolustus on tehnyt aivan liikaa virheitä. Hyökkäyssuuntaan vierasjoukkue on vaarallisimmillaan pallonriistojen jälkeen. Southampton ei ole vieraissa saanut vielä pistettäkään. Tänään uskon siihen, että tilanne muuttuu, vaikkaWBA on pelannut hyvin ja on selvä suosikki. Mahdollisuus sille ettei kotijoukkue voita on noin 45 prosenttia. Uskon tähän ja pelaan otteluun tasapeliä ja vierasvoittoa.

Kahteen singleen uppoa rahaa 50 euroa.

Maanantai 5.11.2012 - PITKÄVEDOT;

Single1: 11: West Bromwich-Southampton X <3,90>; Panos 20€

Single2: 11: West Bromwich-Southampton 2 <5,10>; Panos 30




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti