Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Veikkausliiga - karsinta 1/2

VEDONLYÖNTI
Urheilulehden ennakko:

KPV – TPS

KPV hävisi Ykkösessä kotonaan ainoastaan kerran, joten kotiedun merkitys on normaalia suurempi. Neljässä edellisessä kotipelissä omiin ei ole mennyt ainuttakaan palloa. Veikkojen joukkue on fyysinen ja isokokoinen, joten keskityksillä kokkolalaisia on vaikeampi haastaa. Erikoistilanteet kuuluvat ehdottomasti vahvuusalueisiin. Isäntien vire on vahva, sillä edellisestä seitsemästä pelistään joukkue on hävinnyt ainoastaan kerran – ja senkin vieraissa HIFK:lle. Hyökkäyssuuntaan loukkaantumiset tuovat kuitenkin kotijoukkueelle hiukan harmaita hiuksia. Sivussa ovat kokenut Mannström, Jaroshenko sekä Ågren.

TPS hävisi päätöskierroksella kotona HJK:lle 0-4 ja ajautui karsintoihin. Alla on kolme tappiota putkeen, eikä joukkue varsinaisesti edukseen vieraspeleissä esiintynyt. Reissussa verkot heiluivat taajaan – ja erityisesti omissa. Tepsin eduksi on kuitenkin laskettava koko kauden kokemukset tiukoista ja haastavista otteluista. Syksyllä puolustusta on saatu tiiviimmäksi. Turkulaisilla on kuitenkin useampi avauksen mies kysymysmerkin alaisuudessa. Mikäli Tenho, Ääritalo sekä Yateke ovat sivussa, on se merkittävä miinus eritoten hyökkäyssuuntaan. Oskari Jakonenhan kärsii tässä pelikieltoa.

Aikainen (14:00) arkipeli ei palvele kannattajia, mutta olosuhteiden vuoksi on aloitettava aikaisin. Näin merkittävät ottelut nojaavat tyypillisesti vähämaalisempaan suuntaan, sillä vierasmaalia kunnioitetaan ja samaan aikaan kumpikin joukkue pyrkii minimoimaan virheet sekä pitämään riskitasot alhaalla. Puolustuksen kautta edetään. Näin ollen maalijuhla olisi yllätys eli maaliodotusarvo jää varsin alhaisiin lukemiin, alle 2,20. Oletus on, että TPS pitää palloa enemmän ja pyrkii haastamaan KPV:n laidoilta sekä pallo maassa. Erittäin tiukka avauspeli karsintoihin saadaan. Tasoeroa on vieraiden hyväksi, mutta suosikkiasema jää marginaaliseksi. Joukkueiden neljästä edellisestä kohtaamisesta KPV ei ole hävinnyt ainuttakaan...

************

Laitoin tähän karsintapeliin jännitettäväksi 10 riviä tulosvetoa 15 eurolla.


Keskiviikko 31.10.2018 - TULOSVETO

Tulosvedot 1 - 9

Tulosveto 10




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti