Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Serie A

VEDONLYÖNTI

Eiliset vedot meni päin prinkkalaan. Kokeilen tänään vielä Urheilusanomien vinkkiä. Matkaan lähti yksi single 10 eurolla.

Maanantain futiskohde

343: 2 Napoli – Milan 6,20
Serie A 
Vanha Rouva oli liittoutunut Rouva Fortunan kanssa viikonloppuna, minkä takia Napoli jäi ilman pisteitä huippuottelussa Juventuksen vieraana. Pelillisesti voiton olisi ennemmin ansainnut vieraileva Partenopei. Peli-ilme ja peruspelaamisen taso ovat Napolilla siis yhä huipussaan, mutta nähtäväksi jää miten tuo pettymys pystytään nollaamaan ja keskittymään taas olennaiseen. Napolille Scudetto on yhä täyttä realismia, mikäli pelaamisen taso ei loppukauden aikana laske. Euroopan liiga tosin tulee hieman sotkemaan pakkaa, kun torstaina matkustetaan Villarrealin vieraaksi. Rotaatiota saatetaan Partenopeilta nähdä tuossa europelissä, sillä rosteri on liki täysin terveenä.

Milan esiintyi laadukkaasti Genoaa vastaan ja ansaitsi täysin voittonsa. Kolme pistettä tulivat plakkariin melko kivuttomasti tällä kertaa. Hyvin saatiin pelaaminen palautettua raiteille heikon ja epäonnisen Udinese-tasapelin jälkeen. Kokonaisvaltaisesti katsoen Milanin peli on mukavasti kehittynyt vuodenvaihteen jälkeen. Yhteen hiileen puhalletaan kentällä hyvin ja ainoa jolla tuntuu olevan joukkueen harmonian kanssa vaikeuksia on tuittupää Mario Balotelli. Manageri Sinisa Mihajlovicin onneksi laatuhyökkääjistä on joukkueessa lähinnä runsauden pulaa. Oikean laidan Ignazio Abate, puolustaja Philippe Mexes ja hyökkäävä keskikenttä Juraj Kucka ovat nimimiehistä lasaretissa.

Napoli on joukkueista laadukkaampi ja kivikovan San Paolon kotiedun turvin ottelun selvä suosikki. Maalimääräkin nousee lähtökohtaisesti korkeaksi, sillä aktiivista pelaamista tullaan näkemään ja kummankin joukkueen hyökkäyskalustosta löytyy mainiosti laatua.

Milanin voitolle tarjottu markkinatoppi 6,20 riittää pikkupanoksen vetoihin.

Maanantai 22.2.2016 - PITKÄVETO

Single



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti