Välierät
Tukholma - Lauantai, klo 16:00
Tukholma - Lauantai, klo 16:00
Pohjolan kiekkojättiläisten kohtaaminen MM-tasolla
on aina tapahtuma isolla huutomerkillä. Suomi on selvittänyt tiensä välieriin
vain yksi tappio niskassaan. Leijonien pelin rytmi saattaa kadota kesken ottelunkin.
Nyt siihen ei ole varaa, vaan on pystyttävä tasaisen varmaan suoritukseen.
Ruotsi on syttynyt kisoille viimeistään puolivälierien Kanada-trillerissä ja
nyt Tre Kronor- junaa on vaikea pysäyttää. Vaikeasti arvioitava ottelut, mutta
Ruotsi on saanut kadoksissa olleen pelinsä toimimaan – myös Ruotsalaisten
ylivoimapeli alkoi toimimaan Kanadaa vastaan.
ARVIO: Ruotsi on hienoinen suosikki. Länsinaapuri tulee
tekemään tarvittavat maalit Sedinin veljesten johdolla, ja Ruotsi menee finaaliin.
Tukholma - Lauantai, klo 20:00
Sveitsin aseet ovat tiukka pelikuri ja terävät
vastahyökkäykset. Niiden avulla se on seilannut voitosta voittoon ja välieriin
asti. Myös amerikkalaiset ovat nyt tosissaan valloillaan. Itseluottamus heiluu
korkeuksissa. Nuori John Gibson on kuuma maalivahti. Vastakkain
kaksi pelinopeaa joukkuetta, mutta USA:n kovuus saattaa ratkaista.
ARVIO: Sveitsi ei pääse ihan päätyyn asti. USA livahtaa finaalin.
VEDONLYÖNTI
Pelaan tänään välieriin pitkävetoa sekä tulosvetoa. Ylempänä tekstissä oli arviot kohteisiin, joten tässä tulee vain merkit ja rivit panostuksineen.
Välierä1: Suomi-Ruotsi
Pitkäveto
20:Suomi(+1)-Ruotsi X <5,85>
21:Suomi(+2)-Ruotsi X <6,30>
22:Suomi(+3)-Ruotsi X <8,45>
Tulosveto
Tulosveto2:Suomi-Ruotsi 0,1,2 - 0,1,2,3,4 ja 3 - 1,2,3
Välierä2: Sveitsi-USA
Pitkäveto
69:Sveitsi(+1)-USA X <6,00>
70:Sveitsi(+2)-USA X <6,75>
71:Sveitsi(+3)-USA X <9,25>
Tulosveto
Teen tulosvedon vasta ensimmäisen välierän päätyttyä.
Vedot
Pitkäveto: Kaksi singleä ja viisi tuplaa - Panokset ->50€
Tulosveto: Kaksi järjestelmää ja yksi yksittäinen rivi->30€; Yhteensä -> 80€
Lauantai 18.5.2013 - PITKÄVEDOT & TULOSVETO 2
Single1:22:X <8,45>; Kerroin 8,45; Panos 10€
Single2:71:X <9,25>; Kerroin 9,25; Panos 10€
Tupla1: 20:X <5,85>, 69:X <6,00>; Kerroin 35,10; Panos 5€
Tupla2: 20:X <5,85>,70:X <6,75>; Kerroin 39,48; Panos 5€
Tupla3: 21:X <6,30>, 69:X <6,00>; Kerroin 37,80; Panos 5€
Tupla4: 21:X <6,30>,70:X <6,75>; Kerroin 42,52; Panos 10€
Tupla5: 22:X <5,85>, 71:X <6,00>; Kerroin 78,16; Panos 5€
Tulosveto 2: Suomi-Ruotsi
Tulosvetojär(15)1: 0,1,2 - 0,1,2,3,4; Panos 1€/rivi=15€
Tulosvetojär(3)2: 3 - 1,2,3; Panos 2€/rivi=6€
Tulosveto3: 1-4; Panos 9€
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti