Toki Suomessa oli urheiltu järjestyneesti jo jonkin aikaa. Ensimmäiset olympiamitalitkin oli voitettu. Mutta silti, heinäkuun 9. päivänä 1912 tapahtui Tukholman olympiastadionilla jotain, joka jätti pysyvät jäljet urheilun luonteeseen ja merkitykseen osana suomalaisuutta.
Hannes Kolehmainen voitti 5000 metrin juoksun uudella ME-tuloksella. Ja kohta perään ylivoima jatkui kympillä ja 3000 metrillä. Ja vielä maastojuoksukisassakin tuli hopeaa.
Suurjuoksija, ensimmäinen suomalainen urheilutähti. Vaikka se ei vuoden 1912 maailmassa merkinnyt sitä, mitä tänä päivänä, tuli Hanneksesta silti suomalaisuuteen niin väkevä historiallinen sankarihahmo, että on vaikea kuvitella kenenkään nykyajan urheilijan vastaavaan historialliseen arvoon nousevan. Hannes on monumentti, peruskivi, ikoni, Paavo Nurmi on juoksijoiden kuningas, mutta Hannes on pyhä.
Samalla hän tuli juoksuillaan sysänneeksi jälkipolviensa niskaan melkoisen perinnelastin. Lasti on ollut komea ja kunniakas, mutta hetkittäin myös uuvuttava kantaa.
Kolehmaisen voitot ajoittuvat hetkiin, jolloin Suomi haki kansakunnan rooliaan. Ollako itsenäisiä vai mitä?
Urheilu, etenkin olympiaurheilu, oli oikeastaan ensimmäinen kansainvälinen yhteisö, jossa Suomi esiintyi selkeästi Suomena. Toki Tukholman olympialaisissa urheiltiin osana Venäjää, mutta silti irrallisena ryhmänä ja KOK:n täysivaltaisena jäsenenä.
Juho Pietari ”Hannes” Kolehmainen, tunnetaan myös nimellä Johannes Petteri Kolehmainen
(9. joulukuuta 1889 Kuopio – 11. tammikuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen (1921 myös Yhdysvaltain kansalainen) kestävyysjuoksija ja viisinkertainen olympiamitalisti, johon yhdistetään usein Suomen Urheilulehden 1939 keksimä ilmaus "Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle".
Kolehmainen juoksi Tukholmassa 1912 Suomelle kaikkien aikojen ensimmäisen yleisurheilun olympiakullan. Kisoissa hän voitti kolme kultaa ja yhden hopean, sekä rikkoi kolme maailmanennätystä. Parhaiten Kolehmainen muistetaan 5 000 metrin matkalta, jossa hän alitti ensimmäisenä maailmassa 15 minuuttia ajalla 14.36,6, ja voitti tiukassa kamppailussa viime metreillä ranskalaisen Jean Bouinin. Lisäksi hän voitti 10 000 metrin juoksun ja maastojuoksun.
Siihen aikaan Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, ja vaikka Suomen joukkue oli olympialaisissa omana joukkueena, Venäjän lippu nostettiin salkoon Kolehmaisen voiton kunniaksi. Hänen kuultiinkin sanovan "olisin melkein toivonut etten olisi voittanut". Olympialaisten jälkeen Kolehmainen muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän kilpaili Irish American Atletic Club -urheiluseuran väreissä.
Ensimmäinen maailmansota keskeytti Kolehmaisen uran, mutta hän päätti jatkaa urheilua ja keskittyä pitemmille juoksumatkoille, erityisesti maratonille. Hän oli juossut ensimmäisen maratonin jo vuonna 1907. Kolehmainen sijoittui neljänneksi Bostonin maratonilla vuonna 1917. Antwerpenin kesäolympialaisissa 1920 hän voitti maratonkultaa ensimmäisenä suomalaisena. Kolehmainen palasi Suomeen kisojen jälkeen. Hän osallistui vielä maratonille Pariisin kesäolympialaisissa 1924, mutta keskeytti.
Paavo Nurmen ja Ville Ritolan ohella Kolehmaista on kutsuttu nimellä "Lentävä suomalainen" (The Flying Finn). Toinen lempinimi oli "Hymyilevä Hannes". Hänet on haudattu Helsingin Kulosaaren hautausmaalle.
TUKHOLMAN OLYMPIALAISET 1912
- 6.–15.7.1912 (kilpailuja kaikkiaan ajalla 5.5.–22.7.)
- 107 virallista kilpailulajia.
- 2381 kilpailijaa 27 maasta.
- Suomen joukkue: 176 urheilijaa, joista 164 osallistui virallisiin kilpailulajeihin.
Lyhyen matkan ansiosta Tukholman kisoihin osallistui enemmän suomalaisia urheilijoita kuin yksiinkään muihin ulkomailla pidettyihin olympiakisoihin. Myös menestyksen puolesta Suomi nousi Tukholmassa suurten olympiamaiden joukkoon. Kolme kultaa kestävyysmatkoilla voittanut Hannes Kolehmainen kuului kisojen suurimpiin sankareihin. Suomen yleisurheilun mitalisaalista kasvattivat ainoan kerran olympiaohjelmassa olleet kahden käden heitot: Armas Taipale voitti molemmat kiekonheittokilpailut, ja molempien käsien keihäänheitossa suomalaiset ottivat kolmoisvoiton, ensimmäisen laatuaan Suomen olympiahistoriassa.
Painin viiteen sarjaan osallistui yhteensä peräti 37 suomalaista niskanvääntäjää. Suomi voittikin kolme mestaruutta, minkä lisäksi yhdessä sarjassa kulta jätettiin jakamatta, kun Ivar Böling ja Ruotsin Anders Ahlgren olivat painineet yli 7 tuntia saamatta aikaan ratkaisua. Arvo Vartian komentama Suomen voimistelujoukkue arvioitiin toiseksi vapaan järjestelmän luokassa. Suomen ampujat ja purjehtijat voittivat Tukholmassa ensimmäiset olympiamitalinsa, ja ensi kerran nähtiin olympiakisoissa myös suomalaisia pyöräilijöitä ja soutajia. Jalkapallojoukkuekin sijoittui Tukholman olympiaturnauksessa hyvän arpaonnen siivittämänä neljänneksi, mikä on yhä edelleen Suomen paras sijoitus lajin arvokisahistoriassa.
(teksti: Urheilulehti 27/2012, Wikipedia; kuvat: Internet; Videot: Youtube)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti