Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Urheiluvedonlyönti 2017 - Yhteenveto

URHEILUVEDONLYÖNTI 2017 - IluVon66

Vihdoin ja viimein julkistan vuoden 2017 lopullisen yhteenvedon vedolyönneistäni.

Vuosi 2017 oli viides vuosi mistä julkaisin netissä täydellisen vedonlyöntiseurannan vihjeineen. Vuonna 2011 aloitin vihjeet, mutta en julkaissut säännöllisesti vihjeiden lisäksi tietoja vedonlyönnin taloudellisesta tilanteesta ja edistymisestä. Tästä oli poikkeuksena jääkiekon MM-kisat vuonna 2011 - näistä Slovakiassa pelatuista kisoista julkaisin myös taloudellisen tilanteen päivittäin. Aikaisemmin olin mukana netissä käytävissä vedonlyöntikeskusteluissa, sekä kilpailussa 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Tällöin olin Jal´s laboratoryssa julkaistussa vuosittaisessa "amatöörien" vedonlyöntikilpailussa kolmena peräkkäisenä vuonna mukana. Sijoitukset olivat laskevia, eli toinen, kolmas ja neljäs. Tällöin käytin nimimerkkiä "iluvon".

URHEILUVEDONLYÖNTI 2017

Tilanne kuukausittain ja lopputilanne 1.1. - 31.12.2017

Vuoden lopputulos oli tappiollinen 361,95 euron verran. Tämä tekee tappiota 30,16 €/kk.

Nettovoitolliset kuukaudet: 5 kpl; maalis, kesä, elo, loka, joulu
Tappiolliset kuukaudet;  7 kpl; tammi, helmi, huhti, touko, heinä, syys, marras
Pisin voittoputki: 6.8. - 15.8. ; 10 päivää+331,90€
Pisin tappioputki: 30.1. - 4.2. ; 6 päivää-61,50€ 
Paras kuukausi (netto): lokakuu+246,40€
Huonoin kuukausi: marraskuu-272,90€
Paras kuukausi palautusprosenteissa: kesäkuu131,92%
Huonoin kuukausi palautusprosenteissa: marraskuu66,53%
Suurin päivävoitto (netto): 22.4. ; +356,20€
Suurin päivätappio: 16.5. ; -140,00€

URHEILUVEDONLYÖNTI 2012 - 2017

Vedonlyöntivuosi 2017 alkoi kahdella tappiollisella kuukaudella. Maaliskuu sitten melkein nollasikin tilanteen. Lopulta koko vuosi oli aika lailla tasaista suorittamista. Varmistava pelityyli ja onnekkaat tasoittavat live-vedot johtivat lopulta varsin maltilliseen lopputulokseen tappiollisesta lopputuloksesta huolimatta. Vuosi jäi siis tappiolliseksi ja oli kolmas perättäinen tappiollinen. Vuonna 2017, kuten edellisenäkin vuonna 2016, olisi yksi suurempi voitto nostanut lopullisen saldon plussan puolelle.
En kuitenkaan ole huolissani vetovuodesta 2017. Tappiollisia vuosia tulee väkisin, mutta kokonaisuus on pidettävä neton puolella. Kuten viimeisestä taulukosta huomaamme, on tämä vedonlyönti hökötykseni ollut pystyssä kuusi vuotta; vuodet 2012-2017. Kokonaisuus on siten vielä 3396,50 euroa auringon puolella – eli vuotta kohti se tekee nettovoittoa 566 euroa. Harrastukseni ei ole siis viemässä minua ainakaan vielä perikatoon. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti