Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Serie A

 
VEDONLYÖNTI

Update

Näin sunnuntai-illan lopuksi korkataan Serie A yhdellä singlellä. Vihjeteksti on Urheilusanomien tuotantoa. Singlelle laitan panosta 33,20 eurolla.
 
Sunnuntain myöhäisillan kohde
 
4904: 1 Crotone – Genoa 5,70 Serie A
Crotone ei saanut avauskierroksella hyökkäyssuuntaan mitään aikaiseksi, mutta defensiivisesti pystyttiin pelaamaan laatufutista. Lopulta Mattia Destron vastahyökkäyksestä iskemä maali kuitenkin ajatti sarjanousijan synkkyyteen eikä puolustustaistelusta pisteillä palkittu Bolognassa. Voittojen haaliminen tulee tälle joukkueelle olemaan haastavaa, mutta alakerran pelaaminen herättää orastavaa luottamusta sarjasopimuksen uusimisen suhteen. Nyt kauden ensimmäiseen kotipeliin saadaan takuulla huikea latinki päälle ja kaikki on mahdollista jos nälkä pysyy sopivin rajoin aisoissa. Rosterin tilanne on vahva. Vain hyökkääjä Aleksandar Tonev on sivussa.

Genoa sai pitää palloa ja hallita pelitapahtumia mielin määrin Cagliaria vastaan, mutta lopulta kotivoittoon sarja-avauksessa tarvittiin onneakin. Vahva-asenteiselle joukkueelle palkinto oli kuitenkin sinänsä ansaittu. Genoasta on syytä muistaa se, että vieraissa on potentiaalia sulamiseen etenkin alakerran osalta, jos viime kauteen peilataan. Tästä pelistä ei todellakaan voida ilmaisia pisteitä odottaa. Rosterin tilanne on mainio.

Tasoeroa on jonkin verran Genoan hyväksi, mutta sarjanousija Crotonella on hurjan sykkeen vuoksi kauden ensimmäisessä kotipelissä kyllä täydet mahdollisuudet voittoon. Marginaalit tässä matsissa ovat pienet. Maalimäärä voi hyvinkin jäädä alhaiseksi ellei Crotone muuta täysin pelitaktiikkaansa sitten avauskierroksen. Vedoissa Crotonen kotivoitto on mainio pelikohde.
 
  
Sunnuntai 28.8.2016 - PITKÄVETO

Single

 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti