Panda's Sport and Betting site!

Panda's Sport and Betting site!
Mukana vedonlyönnissä jo vuodesta 1993.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Ligue 1

VEDONLYÖNTI

UPDATE

Myöhäisillan jalkapallokohde

321: Marseille – Rennes 4,50
Ligue 1 
 Marseillen käsittämätön 1–1 -tasurien putki venyi viime kierroksen myötä jo viiden mittaiseksi. Yhteensä OM on pelannut edellisistä 16 sarjaottelustaan peräti 12 tasan, minkä myötä sijoittuminen neljän joukkoon ja eurokentille vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä. Viimeksi joukkueella oli rutkasti tuuriakin matkassa ja ilman Steve Mandandan ilmiömäisiä torjuntoja, olisi Marseille poistunut Lorientista parin maalin tappio niskassaan.

Myös Rennes oli hyvin onnekas venyessään sunnuntai-illan ottelussa Lyonin isäntänä pistejakoon. Lyon johti kamppailua jo 2–0 ja sillä oli parikin laatupaikkaa ratkaista peli ennen Rennesin 1–2 -kavennusta. Vielä lisäajallakin Lyonille aukeni mainio tekopaikka, mutta viimeistely ontui.

Rennes on sarjataulukossa kuusi pistettä Marseillen edessä ja tiukasti mukana europaikkataistelussa. Perustasoltaan OM on kaksikosta silti vahvempi. Isäntien itseluottamus ei ole kuitenkaan aivan kunnossa, eikä se ole juhlinut voittoa kotiyleisönsä edessä sitten syyskuun. Lisäksi loukkaantumiset tuovat oman haasteensa. Avainpelaaja Lassana Diarran, runkopakki Brice Dja Djedjen, laituri Romain Alessandrinin sekä hyökkäävä keskikenttä Remy Cabellan pelaaminen on epävarmaa. Viimeksi loukkaantunut pakki Benjamin Mendy on sivussa. Rennesiltä puuttuu itseluottamuksensa kadottanut Paul-Georges Ntep, mutta muuten sen tilanne on hyvä. Aikaisemmin vihjattu Rennes +1 on tullut roimasti alas 1,98-1,85. Rennesin menetyksistä kelpaa vielä vetoihin suoran voiton 4,50 tarjous.

**************************
Tästä ranskalaiskohteesta tehty single sai mukaansa 20 euroa.

Perjantai 19.3.2016 - PITKÄVETO

Single




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti